Töissä!!!!

Vaikka vain muutaman tunnin, mutta tuntui hyvältä tehdä jotain "järkevää"; avata kirjeitä, vastata puhelimeen ja järjestää papereita, joita pöytä oli pullollaan. Alan olla valmis työpaikalle. En jaksa vielä istua täällä koko päivää, mutta muutaman tunnin kerrallaan. Tämä on sellaista kuivaharjoittelua ennen varsinaista rysäystä ensi viikolla.

Maksa-arvot ovat nousseet, mutta se ei kuulemma ole yhtään kummallista sellaisen sörkkimisen jälkeen. Ovat kuitenkin alempia kuin ennen leikkausta. Hyvä tietää. Parisen viikkoa vielä kuulemma pitäisi ottaa iisisti, että elimistö toipuu leikkauksesta. Yritän itse sopeutua tähän tilanteeseen, etten tee mitään, vaikka olen kotona.

Vaan onko se aina helppoa? Pesin eilen kaksi ikkunaa ja iltapäivällä nukuin 3-4 tuntia sohvalla enkä jaksanut edes kirjaa lattialta nostaa. Olin poikki. Täytyi tunnustaa, että riehuin liikaa. Toipilasaika on kuulemma tarkoitettu lepäämiseen. Opettelen sitä. Toipilaisuutta.

Syksy näyttää kauniilta. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, puut muuttuvat pikkuhiljaa värikkäiksi kuin kynäkotelon puuvärit. Ilma tuoksuu hiukan mädäntyneiltä lehdiltä, mutta se kuuluu syksyyn. Omenoita tulee paljon. En jaksanut tehdä hilloa, mutta olen syönyt niitä noin vain omenoina.

Leikkautin hiukseni. Ehkä sekin piristää. Tuntuu siltä kuin alkaisin olla terveempi. Ensin oli ihanaa, kun pääsin edes sängystä ylös ja vessaan, sitten jaksoin kävellä käytävälle, alakertaan, istua ulkona auringossa Guidon vieraillessa sairaalassa ja nyt olen jo töissä. En toivu enää samalla nopeudella kuin 20vuotias, mutta käy tämä hidaskin latautuminen. On vain opittava hitaaksi. Luovuttava nopeista käännöksistä, kumarteluista ja roskien noukkimisesta lattialta. Ja ikkunoiden pesusta. Sen opin eilen! Kaksi ikkunaa ja olin rätti poikki.

Kaunista päivän jatkoa kaikille.