ELÄMÄN ALKU - ANFANG EINES NEUEN LEBEN

UUDEN ELÄMÄN ALKU – ANFANG EINES NEUEN LEBEN

27.12.2011 alkoi uusi elämä, ja toinen päättyi. Samaan aikaan, kun me iloitsimme uudesta lapsenlapsestamme, suri ystävättäreni anoppinsa kuolemaa. Kenties juuri sillä hetkellä kaksi enkeliä vaihtoivat paikkaa keskenään.

Ein neues Leben hat am 27.12.2011 angefangen – und am selben Tag ist ein anderes Leben zu Ende gegangen. Wir haben uns über unsere neue Enkelin gefreut, als meine Freundin über ihre Schwiegermutter getrauert hatte. Vielleicht genau in dem Moment haben zwei Engel ihren Platz gewechselt.

Pieni ihmisenalku putkahti kuin putkesta, ilman sen suurempia ongelmia.Odotusaika oli sitä vastoin kaikkea muuta kuin ongelmaton, mutta pieni jaksoi ponnistaa itsensä elämän alkuun loistavin tuloksin ja näyttää aivan samalta kuin isosiskonsa. Pienet varpaat ja pienet sormet niin täydelliset, että on vaikea kuvitella mitään muuta niin huumaavan kaunista taideteosta kuin vastasyntynyt lapsi.

Ein kleines Menschenkind wurde geboren, ohne Probleme. Auch wenn die „Wartezeit“ nicht so glatt gelaufen ist, aber sie hatte Kraft für das neue Leben und sieht aus wie ihre große Schwester. Kleine Zehen und kleine Finger sind so perfekt. Es ist schwer zu denken, dass irgendetwas in der Welt noch schöner als ein neugeborenes Baby sein könnte.

Sain ystävättäreltäni Vauvakirjan. Martta Wendelinin kuvituksin. Aivan ihana. Olen aina rakastanut Martta Wendelinin vanhanaikaisia, täydellisen perheen ja rauhallisen onnen kuvia. Sellaisia, jollaiseksi jokainen kuvittelee onnellisen perheen. Sellaisen, jollaista tuskin koskaan todellisuudessa tapaa. Ei edes Martta Wendelinin elämässä, mutta hänen maalaamissaan kuvissa. Niistä huokuu sellainen tyyneys, että pelkästään kuvia katsomalla tulee hyvä mieli.

Meine liebe Freundin hat mir das Babybuch von Martta Wendelin geschickt. Wunderbares Buch. Ich habe immer die Bilder von Martta Wendelin geliebt. So wunderschön altmodisch gezeichnet über das glückliche Familienleben, dass nicht mehr existiert – oder vielleicht nie so war. Nicht mal bei Martta Wendelin, nur in den Bildern, die sie gemalt hatte. So ruhig, so harmonisch und ausgeglichen, dass man ein gutes Gefühl bekommt, wenn man nur die Bilder betrachtet.

Tässä pullia paistaessa huomisiin 3-vuotissyntymäpäiviin, olen vaipunut monenlaisiin ajatuksiin. Huokaillut elämän kulkua ja toivonut uusille elämänaloittajille onnea, vahvuutta ja rohkeutta. Pieninä kuvina erilaisia hetkiä omasta elämästäni on leijaillut silmieni edessä. Muistan kesäisen päivän Ranualla, kun ukki korjasi polkupyörää aitan ovella. Pääsimme sisareni kanssa ukin pyöränpäällä kaupalle. Hiekkatietä ajaessa ääni tärisi, kun lauleskelimme kaupalle mennessä. Puisen sillan yli ajaessa hihkuimme entistä kovemmin. Paluumatkalla istuimme hiljaa – kädessä jäätelötikut. Ukki osti aina meille jäätelöt, kun kävimme kaupassa. Olin ehkä 5 vuotias ja sisareni 3. Muistiin jää merkillisen paljon asioita.  Istuimme kuumana kesäpäivänä keskellä pihaa sinkkisessä pesupaljussa. Mummilla oli aina ruutukankainen essu edessä. Hän touhusi pihalla ja talossa, kun ukki istui hiljaisena ja katsoi touhujamme. En muista ukin ääntä. Ehkä se johtuu siitä, etten kuullut hänen puhuvan kovin usein. Karjalaisuudestaan huolimatta hän oli hiljaisen oloinen. Komea, tummatukkainen mies, joka piirsi talonsa tupakka-askin kanteen ja rakensi sen omin käsin. Kuten hänen lapsenlapsenlapsensa  50 vuotta myöhemmin. Tyttären tyttären poika, uuden pienen ihmisalun isä. Elämä jatkuu ja taidot periytyvät sukupolvelta toiselle. Siinä on elämän jatkuvuus.

Heute beim ”Pulla” backen bin ich in Erinnerungen versunken. Habe über das Leben gedacht, und  Glück, Stärke und Mut für den neuen Lebensanfänger gewünscht. Wie Bilder, sind Momente von meinem Leben vor meinen Augen gesprungen. Ein wunderschöner Sommertag in Ranua, in Lappland, wenn Opa mein Fahrrad repariert hat. Er saß auf der Türschwelle, und schwieg. Er hat nie viel gesprochen. Ich kann nicht mal seine Stimme erinnern. Auch wenn er aus Karelien kam – und die Menschen in Karelien sehr lebendig und lebenslustig sind. Er war ruhig.

Er hat mich und meine Schwester immer mitgenommen, wenn er mit dem Fahrrad in das Dorf gefahren ist. Wir haben den ganzen Weg gesungen – der Schotterweg hat unsere Stimmen zum vibrieren gebracht und das haben wir immer lustig gefunden. Aber als wir zurückgekommen sind haben wir kein Wort gesagt – Opa hat uns immer ein Eis gekauft.

Ein heisser Sommertag und wir sitzen in einer Zink Badewanne. Oma hat eine rot karierte Schürze an. Sie ist hin und her gelaufen. Opa hat uns beobachtet. Er hat nichts gesagt, Er war groß, ein schwarzhaariger Mann. Gut aussehend, wie alle Männer in Karelien. Er hatte eine Skizze von seinem Haus auf seine Zigarettenschachtel gezeichnet und dann alles selbst gebaut. So wie sein Urenkel, 50 Jahre später. Der Sohn von seiner Tochter´s Tochter. Das Leben hat einn Sinn. Alles geht weiter.