Naisena olemisen vaikeus

Mietiskelin tässä eräänä päivänä suomalaislehtiä lukiessani miksi tunsin Suomessa asuessani naisellisuuden olevan kielteinen asia. Olen kuulunut naisryhmään, jossa naisellisuus peitetään paksuihin villapuseroihin, suuriin farkkuihin, ylösvedettyyn tukkamykkeröön ja meikittömään naamatauluun. Olen kuulunut naisryhmään, jossa töihin mennään klassisessa skottiruutuhameessa, bleiseri päällä, kevyessä päivämeikissä ja hiukset aina siististi kammattuna.Olen kuulunut naisryhmään, jossa pukeudutaan leppoisaan kotiasuun, suuriin pehmeisiin sisätossuihin, hiukset humpallaan, raidat uloskasvaneena ja kasvoilla jotain - tarvittaessa. En voi sanoa, että yhdessäkään ryhmässä olisin voinut pahoin, tai ylikorostetun maskuliinisesti / feminiinisesti. Tai edes feministisesti. Ja kaikissa asuissa minut on otettu vastaan uskottavasti eikä kukaan ole pitänyt lyhyttä hamettani kutsuna takapuolen läpsyttelyihin tai kevytmieliseen pilailuun. Silti ihmettelen joskus sitä miksi pelkäsin Suomessa - nimenomaan siellä, jossa naisia arvostetaan älynsä puolesta ja suomalaista naiskauneutta kehutaan ympäri maailman - tuoda esille naiseuteni!

Kävin kampaajalla kaksi kertaa vuodessa, ostin uudet kengät kun entisillä ei voinut enää kävellä ja meikkivoiteeni viimeinen käyttöpäivä oli ohittanut 5 vuoden rajan. En osannut edes ajatella pukeutuvani muuten kuin villapaitoihin, jotka peittivät rintani ja takapuoleni. Naiseuteni. Alusvaatteeni ostin kalliista butiikista, kun niiden perusteella kukaan ei luokitellut minua turhamaiseksi eikä hupakoksi, kun ei kukaan niitä nähnyt.

Muutettuani Saksaan huomasin jättäneeni farkut vaatekaappiin, ostavani enemmän kuin kahdet kengät vuodessa ja käyväni kampaajalla 4 kertaa vuodessa. Ihailin anoppini tyylikkyyttä, vaikka hänellä olisi ollut kotitossut ja essu päällä. katukahvilassa oli aikaa seurata ohikulkevia naisia. Ensivaikutelma oli tyylikkyys. Naiset katsoivat uloslähtiessään peiliin ja huolehtivat ulkomuodosta. Se oli kuin kohteliaisuus kanssaihmisiä kohtaan. Verkkarihousuissa minua ei huolittu edes vaellusretkelle. Sinnekin lähdettiin siististi, mutta asiallisesti pukeutuneena.

Nyt vuosien myötä joko kriittisyyteni on kasvanut tai saksalaisten tyylikkyys on laskenut. Muutama päivä sitten tapasin kadulla italialaisystävättäreni, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. On vaikea sanoa mikä hänet erotti massasta, mutta hänet huomasi heti. Ryhti,pulppuava puhe ja iloinen nauru, istuvat vaatteet, ehkä kaikki se yhdessä teki hänestä tyylikkään. Miellyttävän katsoa.

Raha ei tuo tyyliä. Sen huomaa meidän naapureittemme luksustaloista, joissa ei todellakaan rahalla ja tyylillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Pradan käsilaukku saa rauhassa roikkua olkapäillä jos katukivet kiinnostavat enemmän kuin ympäristö.

Sairaalasta tuloni jälkeen tunsin olevani puolikuollut haamu, kun vaatteet ja hiukset roikkuivat yhtä onnettomasti kuin litimärkä Suomenlippu salossaan. On merkillistä, että hiukset merkitsevät naiselle enemmän kuin kilot. En jaksanut edes istua 10 minuuttia kauempaa, mutta minun oli saatava hiukset värjätyksi. Rakas sisarentyttäreni taikoi hampputukkaani uuden loisteen, kun istuin keittiönjakkaralla suihkun alla ja pidin kiinni suihkutangosta, etten putoasi lattialle! Hammasta purren siinä tehtiin ihmeitä surkealle ulkomuodolle. Vasta sen jälkeen rupesin miettimään miten saan lisäkiloja kroppaani. Pääasia oli, että hiukset olivat kunnossa.

Kampaajan vaihto on yhtä vaikeaa kuin hammaslääkärin vaihto. Olen käynyt vuosikausia tietyssä kampaamossa ja aina saman miehen käsittelyssä. Hänellä on yksinkertaisesti taito saada silkinhienosta hahtuvasta paksu pehko. Minunkin taipumattomat kiharat näyttävät runsailta, kun leikkaus on oikea. Oikea värivalinta haihdutti talvikalpeat kasvot ja nyt olen taas tyytyväinen yleiskuvaan - satasta köyhempänä. Tässä välillä vaihdoin kampaajaa taloudellisista syistä, mutta ihan niin tyytyväinen en koskaan ollut kuin taas kampaajani käsittelyssä. Itse en tartu saksiin, kun kerran olen tuhonnut poikani tukan säästäväisyysinnossani. Toinen puoli tuli leikatuksi, toisen puolen leikkasi naapurini ja seuraavana päivänä poikani ilmoitti menevänsä parturiin. Siihen päättyi kampaajaleikkini.