Gauck on ammatiltaan protestanttinen pappi, ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta taistelija, jonka elämän DDR leimasi.Hänen isänsä oli sotavankina N-liitossa ja palasi 1946 takaisin Saksaan. 27.6 1951 kun Gauck´in isä juhli äitinsä syntymäpäiviä, kaksi miestä tuli ilmoittamaan, että hänen työpaikallaan telekalla oli tapahtunut onnettomuus, ja hänen pitäisi tulla heti auttamaan. Sen koommin ei isää enää näkynyt. Kaikki etsinnät olivat tuloksettomia. "jos venäläiset ovat hakeneet miehenne, emme voi teitä auttaa" sanottiin Gauck´in äidille.Perhe ei tiennyt mitään siitä, että isä oli tuomittu vakoilusta (syyksi ilmoitettiin häneltä löytynyt merivoimien lehti) 50 vuodeksi Siperiaan. Vasta 1955 isä palasi takaisin vankeudesta. Gauck oppi kotontaan, että vapaus on elämän tärkeimpiä asioita, eikä siis ihme, että hänestä tuli ihmisoikeuksien puolestapuhuja jo DDR:n aikana. Toisin kuin monet muut, hän rakasti kuitenkin omaa kotimaataan eikä koskaan edes ajatellut siirtyä länteen.DDR:n hajottua, Gauck toimi Stasi-tutkimuskomission johtajana ja koko virasto sai hänen mukaansa nimen: Gauck-virasto.
Olen varma, että tällä kertaa valinta on osunut rehelliseen ja osaavaan mieheen, joka todellakin ajattelee maansa parasta. Hän on käynyt pitkän tien teologista ihmisoikeustaistelijaksi ja poliitikoksi.
Aurinko paistaa pilvien välistä ja Kölnin katujenvarsille kerääntyneet karnevalistit saavat edes vähän lämmitellä auringossa, vaikka Rion helteistä tuskin voi vielä puhua. Eipähän ainakaan tule lunta taivaalta, kuten eilen viiden minuutin ajan. Kuvittelin jo siirtyneeni ajatuksen voimasta Suomen talveen, mutta pika pikaa unelmat taas hajosivat saippuakuplien lailla, kun aurinko lämmitti vasta sataneen lumen enkä ehtinyt edes hiihtohousuja vetää kaapista. Kaapeista puhuen, raivasin taas vaihteeksi työhuoneeni. Jo toisen kerran parin viikon sisällä. Olen vähän mietiskellyt tätä siivoamisvimmaani, joka on yllättänyt minut niin käsittämättömällä tavalla, sillä en ole todellakaan mikään pölynpyyhkijäheimoon kuuluva, vaan pikemminkin eräänlaisen hallitun kaaoksen suosija. Kenties tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että alitajuntaisesti tuo edessä häämöttävä leikkaus on aiheuttanut eräänlaista pelontunnetta siitä, että jos en sittenkään selviä tuosta maksansiirrosta hengissä niin ainakin jäljellejäävät löytävät vaaleanpunaiset kankaat vihreiden joukosta ja napit ovat siististi järjestyksessä omissa läpinäkyvissä purkeissaan. Jonkinlaista "läpinäkyvyyttä" elämääni siis. Nyt on kuitenkin työhuone lopullisesti järjestyksessä. Hinasin hirvittävän kaappiromistuksen kokolattiamattoa pitkin - siis kiskoin sentin per puolituntia kaappia ja kirosin kaikenmaailman kokolattiamatot mielestäni alimpaan kuoppaan, kun kaappia ei todellakaan voinut vetää pitkin lattiaa vaan se piti nostaa ja kantaa ja työntää yhtäaikaa. Olin tietenkin ensin tyhjentänyt sen KOKONAAN kaikista sadoista kankaista ja kaapin päälle vuosien aikana kasatuista ihmeellisistä pahvilaatikoista, joita kukaan ei enää tarvinnut, ties mitä roinaa niissä olikaan piilossa. Pistin ronskisti kaiken roskiin, mille en löytänyt minkäänlaista ajateltavissa olevaa käyttöä. Minun on vaikea erota edes roinasta, jos sille ei löydy järkevää uusiokäyttöä, mutta tällä kertaa pistin silmät kiinni ja heitin kaiken ylimääräisen pois. Muuten en olisi saanut enää kaappiin mitään mahtumaan. Kun kaapin tausta oli siivottu ja kaappi taas paikallaan - homma jota en ihan yksin pystynyt suorittamaan. Tarvitsin siihen MIEHEN. Miten noloa, kun kerran aloitin homman yksin näyttääkseni miehelleni, että selviän tällaisista "pikkuhommista" ilman miehistä tukea, kun hän kerran nyt sattuu olemaan viikkotolkulla Suomen Lapissa. MUTTA miestä kuitenkin tarvitsin.
Onneksi alakerrassa oli uuden suihkun asennus ja meidän talonomistajamme kiskoi siellä juuri seinälaattoja irti. Yhteistyössä kaappi saatiin tietokonepöydän viereen ilman, että väliin jäi sitä kuuluisaa "laitanpa -tuohon-nämä - laatikot-odottamaan-parempaa-paikkaa" - koloa. En halunnut enää minkäänlaisia piilopaikkoja epämääräisille laatikoille, jotka ovat täynnä kädestä laskettuja epämääräisiä papereita, joita kukaan ei kaipaa, vaikka ne heittäisinkin roskiin. Halusin kokonaan irti kaikesta "epämääräisestä", nimeämättömästä, jolle ei heti käyttöä löydy.
Nyt astun huoneeseen tyytyväisenä ja hyrisen kuin Friedhelm leipälautasen päällä tuossa edessäni. Kissoilla on sitten käsittämättömiä tapoja. Ensin ne nukkuvat kuin karhut talviuntaan, nousevat yhtäkkiä ylös, koukistavat selkänsä mutkalle, venyttelevät kuin Barbara Becker pilates CD:llä ja sitten ne katsovat silmiin ja sanovat: Miauuu tai Mouu, riippusen siitä mitä ne haluavat. Ja kun niitä katsoo silmiin, ne - ainakin Friedhelm - asettuvat koko pituudeltaan pöydälle, lautasen/lehden/kangaspaloja/puhelimen/tietokoneen päälle, levittävät vatsansa ja tassunsa rapsuteltaviksi ja odottavat, että heitä juuri sillä hetkellä hellitään, teimmepä me ihmiset sitten mitä tahansa, mutta mikään muu ei ole sillä hetkellä tärkeämpää - ei kissalle eikä omistajalle - kuin pehmeän kissanvatsan rapsutus ja tyytyväinen kehräys. Kunpa minäkin voisin heittäytyä tuohon - ei nyt ihan pöydälle - mutta lattialle ja odottaa, että joku hellisi ja paijaisi. Voisin yllättää kehräämisellä.
Siirryn tästä toisen tietokoneen ääreen. Minulla on yhä ihan OIKEA TIETOKONE, jota ei voi siirrellä paikasta toiseen kuten tätä pientä läppäriäni. Tietokonekulttuuri on siirtymässä tällaiseen liikkuvaan elämäntapaan. Tuskinpa monellakaan on enää sellaisia vanhanaikaisia hökötyksiä kuten minulla, mutta se nyt sattuu olemaan tuolla työhuoneessani ja sillä voin tehdä valokuvakirjoja paremmin kuin tällä pikkuisella, jossa on aika olematon säilytyskapasiteetti. Kummalista miten nuo tietokonealaan liittyvät sanat alkavat tuntua kankeilta omalla äidinkielellä, kun täällä kaikki tietokonealaan liittyvä sanasto on saksalaista, eikä niin kuin siellä Suomessa; englanninkielellä. Saksalaiset ovat aina pyrkineet pitämään oman kielensä "puhtaana" vieraista vaikutteista, vaikka tässä yhtenä päivänä lueskelinkin Saksan lainasanoista kertovaa kirjasta. Ensin sitä vastustettiin ranskan kielen vaikutteita Saksankielessä ja nyt taistellaan englannin lainasanoja vastaan. Kieli muuttuu kuitenkin aina ja elävä kieli muodostuu nimenomaan siitä, että se seuraa aikaansa. Ensin otetaan kaikenmaailman lainasanoja ja niistä valikoituu vuosikymmenten aikana parhaimmat. Onhan suomenkielessäkin paljon lainasanoja ruotsista ja venäjästä. Ja on myös niitä itsekeksittyjä sanoja, joista ei halua luopua, kun ne tuovat jonkun tunteen paremmin esille kuin jo keksityt sanat. En tiedä onko sana "varvistaa" ihan virallinen suomalainen sana. Muistan vain, kun nelivuotiaana Anna tuli kotiin ja kertoi varvistaneensa hississä, että ylettyi painamaan neljännen kerroksen nappia ja juoksi sitten viimeisen kerroksen kotiin. Kun ei vielä varvisteluista huolimatta ylettynyt 5. kerroksen nappiin.
Nyt minä varvistelen tuonne yläkerran puolelle.Friedhelmin kuorsaus alkaa käydä hermoille. Miksi jollakin on noin hyvät unenlahjat? Kyky nukkua silmät auki keskellä keittiönpöytää Christian Wulffin ja Joachim Gauckin keskellä ja potkia tassuillaan kännykkääni, joka häiritsee hänen arkoja anturoitaan!!! Minä luovutan ja jatkan töitä ylhäällä.
Kölle Alaaf! Rosenmontag Alaaf! Friedhelm Alaaf!
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti