Friedan arkipäivää

Minä, jota kotoisasti lyhyellä kutsumanimellä hellitellen huudellaan "Friedalainen, mussukka, pumpelu, pieni höpönassu, palleroinen", elän vilkkaita oppimisentäyteisiä päiviä. Sellainen kaksijalkainen kulkee perässä ja tunkee joka paikkaan neuvojaan. Pitääkö minun todellakin oppia kuinka peppuni putsaan, kun hiekkalaatikolta lähdetään? Eikö riitä, että peittelen omat jätökseni? EI, sitä vain napataan ilmaan ja kiikutetaan VESIastian ääreen ja märällä lapulla peppuani puhdistamaan. Ennenkuulumatonta. Eläinarvon alentamista! Taidan ottaa yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin. Mitä siitä jos nyt joskus pieniä papanoita tippuilee tai pyörähyttelen sängyn alle mustan kasan...ei se minun nenääni haise. Joskus en vain käsitä, kun ne kaksijalkaiset nostavat niin älyttömän metelin siitä, että sängyn alla haisee! Syyttelevät ensin toisiaan  ja  tekevät keskellä yötä talosta tuulitunnelin. Mitäs toivat talon täyteen pieniä kaksijalkaisia, joiden edestä sai aina paeta.  Aina sai varoa kenen jalat tallaavat milloin häntäni tai tassuni. Kyllä siinä sitten hätä tulee minne sattuu.

Toissapäiväisestä en kerro julkisesti mitään. Olin koko päivän yksin, kun kaksijalkainen oli poissa. En tiedä oliko se heitteillejättö, mutta onneksi ruokaa riitti. Opettelin kiipeämään makuuhuoneen verhoissa, kun välillä tuntui aika käyvän pitkäksi. Siinä näkyy muitakin kissankynnenjälkiä, joten en usko sen harrastuksen olevan kiellettyä.

Eilen sitten nukuin koko päivän. Leikkikalulaatikkoni sai toimia hätätilana, kun nukahdin Taisinpa kuukahtaa lasikulhojen taaksekin. Yritin kiivetä kulhoon, mutta en saanut jalkojani vedetyksi mukaan. Olen tainnut kasvaa. -  Talossa ravasi vierasta väkeä makealta tuoksuvien herkkujen kanssa. Enkä tietenkään saanut mitään vaikka kuinka hienosti hyppäsin jalkojen päälle ja sieltä pöydälle. Olen oppinut, että on kahdenlaisia vieraita; niitä, jotka huitovat ja viuhtovat kuin tuulimyllyt ja niitä, jotka sanovat vain lyhyesti EI. Tässä talossa kuulemma kommunikoidaan kahdella kielellä ja minulle puhutaan suomea. En tiedä vielä onko se etu vai haitta.

Tässä kuvassa makoilen pienen Julia-vauvan vieressä. On tietenkin selvää, kuka pääsee kuvaan!

Olen kuulemma kasvanut siitä, kun tulin tähän uuteen kotiini. Ei minua pahemmin haitannut, vaikka jätinkin kaksi veljeäni ja äitini. Sain ihan hyvän makuupaikan, vaikka en sitä nyt niin kovin usein välitä käyttää. Joskus päivisin nukahdan sinne miltei huomaamatta. Korini on samassa huoneessa kuin kaikki leikkikaluni, jotka tosin raahaan aina sinne missä itse olen. Mitä ne jossain muualle tekevät jos itse on toisaalla? kysynpähän vain. Siis korissani en nuku öitä. Totesin jo heti ensimmäisenä yönä, että jos kerran kaksijalkaiset nukkuvat leveässä sängyssä, jossa tuntuu olevan huomattavsti hauskempaa niin miksi ihmeessä minun pitää nukkua lattianraossa?? Ja niin minut hyväksyttiin täysivaltaiseksi perheenjäseneksi heti, kun osasin järkevästi perustella nukkumispaikan vaihdon tärkeyden. Ei siihen paljon järkeilyä tarvittu; yksi loikka - no, hiukan taisin raapia jotain roikkuvaa yölampun johtoa, joka taas piti kamalaa melua kaatuessaan, siinä samalla lattialle tulivat kirjahyllyn kirjat, kärpäslätkä, vesilasi ja herätyskello. Ei kai se minun syyni ole, että kasaavat kaiken pienelle hyllylle!!! Selvisin kuitenkin sänkyyn ja koska se oli ihan tyhjä niiden kahden kaksijalkaisen raivatessa lattialla jotain "sotkua, minä asetuin mukavasti keskelle ja siitä lähtien olen siis nukkunut sängyssä. Kuulemma helpompaa kaikkien kannalta.
Toisinaan minua vain häiritsee, kun toinen kaksijalkaisista aivastelee niin, että sänky tärisee ja toinen jyrisee kuin maanjäristys. Valmistetaanko korvatulppia  kissojen korviin? Tilaisin heti 10 kappaletta! Kiitos.

Nyt makaan taas sängyssä, kaksijalkaisen jalkopäässä. Normaalisti kiipeän pään yläpuolelle, mutta nyt siellä on kaikki paksut tyynyt enkä jaksa keikkua niiden päällä. On vaara päätyä taas vesilasien ja kärpäslätkän päälle...Olen huomannut, ettei kärpäslätkä kestä kovin painavia esineitä ja minä painan jo 874 grammaa, ellen ole sitten viime viikosta lihonut.Ja sitäpaitsi, haluan huomauttaa, ettei tässä talossa kärpäslätkällä ole enää mitään virkaa, kun minä jahtaan kärpäsiä. En tosin ole saanut vielä yhtään kiinni, mutta harjoitus tekee mestarin.

 Olen päättänyt pistää silloin tällöin tekemisiäni "paperille". Elämä näiden kaksijalkaisten kanssa saattaa olla joskus varsin merkillistä.

Ystävällisesti, Frieda

Olen huomannut tässä kahden viikon aikana, että talossa asuva kaksijalkainen, se  jonka lahkeita pitkin on helpompi kiivetä pöydälle, heiluu mielellään tällaisen pöydän päällä, jota silityslaudaksi kutsutaan ja litistää kuumalla raudalla kaiken lättänäksi, vähältä piti, ettei minuakin, mutta tajusin tekeytyä etukäteen jo täysin lätyskäiseksi, joten selvisin hengissä. Muuten minutkin olisi luultavasti prässätty kuumalla raudalla littanaksi.