Pikkuinen Frieda tuli kotiin

No niin, nyt se sitten on tapahtunut: Frieda tuli meille. Kävimme hakemassa sen eilen Wipperfürthin eläinkodista. Sillä on nähtävästi sydänvika, mutta lääkäri ei osannut sanoa mikä sitä vaivaa. Voi olla, että vika paranee ajan myötä, mutta voi olla, että se joutuu syömään myöhemmin sydänlääkkeitä, kuten ihmisetkin, joilla on sydämessä vikaa. Joka tapauksessa Frieda tuli meille ja nyt meillä on taas elämää talossa.  Kun Friedhelm aikoinaan ilmestyi meille, se oli jo aikuinen, 1,5 vuotias tallikissa, jonka jalka olisi vaatinut amputoinnin, mutta treenauksella se pystyi jopa kiipeilemään puissa eikä kukaan edes huomannut sen pienoista ontumista. Friedalla on sydänvika, mutta emme tiedä kuinka paha se ja joutuuko se myöhemmin syömään sydäntablettej vai paraneeko se itsestään. Me halusimme antaa sille kodin ja uskomme, että se saa viettää oikein hyvän kissaelämän seurassamme, niin kuin Friedhelmkin sai. Kaikkialla on vielä Friedhelmin karvoja ja jostain nurkasta löytyy aina joku pieni muistutus Friedhelmistä, ja se säilyy elävänä mieleissämme, kun muistelemme sen kommelluksia.

Nyt minä tarkastelen uutta kotiani. Takkapuut vaikuttavat hyvin mukavalta paikalta kiipeillä. Kuin olisi ihan oikeassa metsässä.

Frieda kastettiin eilen. Avasimme pullon kuohuviiniä ja toivotimme uuden perheenjäsenen tervetulleeksi - koko talon voimalla. Ja Frieda sai tietenkin kummitädin alakerran naapurista, jonka luona Friedhelmkin vietti paljon aikaansa, kun olin töissä tai olimme matkoilla.

Frieda kiipesi välittömästi Friedhelmin vartiopaikalle aivan kuin olisi aina asustanut meillä. Sieltä se vahti ympäristöä niin kuin Friedhelm aikoinaan. Olin aivan liikuttunut, kun näin Friedan Friedhelmin paikalla. Meillä ei ole koskaan ollut pientä kissaa, kun Friedhelm tuli meille täysikasvuisena kissana. Nyt seuraamme pikkuisen vielä haparoivaa kulkua ja kiipeämisyrityksiä. Ensimmäinen keramiikkaesine on jo heitetty roskiin, kun Frieda kiipesi kylpyhuoneessa pesualtaan päälle ja säikähti vesihanasta tulevaa vettä. Siinä samassa putosi Amerikasta tuomani keraaminen saippuakotelo. Guido sanoi, ettei voinut koskaan sietää sitä, joten kovin suurta tappiota särkyminen ei aiheuttanut. Kaksi kasvia Guido kiikutti parvekkeelle ja totesi, että "vihdoinkin hän sai luvan pistää ne pellolle, kun ei koskaan pitänyt niistä!"

ja oma kori tuntui vähän kolkolta, joten paikka meidän välissä miellytti Friedaa huomattavasti enemmän. Siinä se nukkui koko yön ja minä pelkäsin, että litistän sen kääntyillessäni...Aamulla se kehräsi selkäni takana aivan kuin olisi aina nukkunut siinä.

Se on niin uskomattoman pieni - ja niin vilkas, ettei siitä oikein saa kunnon kuviakaan vielä.

Pitkin päivä se nukahtelee milloin minnekin. Nyt se nukahti Mari-kulhojen väliin, kun oli ensin keikkunut niiden päällä leikkien trapetsitaiteilijaa. Pikkukissan elämä on rankkaa, kun on niin valtavasti uusia asioita, joita pitää tutkia. Siitä tulee oikein hyvä kärpäskissa; miltei puolen metrin loikka kärpäsen perässä onnistui todella hienosti, vaikka kärpänen pääsikin karkuun, mutta hiukan vahvempana kärpäset saavat taistella elämästään Friedan pitäessä kuria tässä talossa. En usko, että meidän tarvitsee laittaa mitään hyttysverkkoja oviin!

Näin tämä elämä taas näyttää iloisemmat puolet, kun saamme seurata pienen eläimen kasvua.