kirjoittajakissa ja uusi käsilaukku

Frieda on päättänyt ruveta kirjailijaksi. Ainakin sen yritykset kävellä näppäimistön päällä antavat jo melkoisen hyvän kuvan hänen kirjallisista lahjakkuuksista, en vielä ole oppinut tulkitsemaan kissakieltä, mutta opettelen joka päivä.

333hui0000000098+ẅ,vmcndjty27466592

Jos joku kissanomistaja ymmärtää tätä tekstiä, olen kiitollinen käännöksestä.

Frieda on päättänyt ruveta kärpäsmetsästäjäksi. Yksikään lentävä pieneliö ei saa siltä rauhaa. Me pääsemme yhdellä loikauksella eroon niin hyttysistä kuin lentävistä villakoiristakin. Mitä siitä jos kaiuttimet putoavat ikkunalaudalta ja niiden kangasosiin ilmestyy pieniä hampaanjälkiä, pääasia on kuitenkin, ettei talossa ole enää kiusaavia kärpäsiä.

Frieda ei pidä likaisista ikkunoista. Pesin eilen keittiönikkunaa lukuunottamatta kaikki ikkunat ja nyt minulle huomautetaan hyvin selvin toiminnoin, että ikkunassa on tahroja, joita on pakko jahdata. Välillä hyppy-yritykset päätyvät kolminkertaiseen saltoon lattialle kaapeleiden sekaan, mutta Frieda kiipeää sinnikkäästi uudelleen ikkunalaudalle, kunnes putoaa uudelleen kaapeleiden ja kovaäänisten kanssa takaisin lattialle.

Leipäkori on saanut uuden tarkoituksen: se toimii väliaikaisena nukkumapaikkana, kun väsymys yllättää kesken leikkien. Marikulhot eivät sovi istuimiksi eikä niissä voi nukkua, mutta niiden välissä on mukava kuljeskella.

 Kuvasta saa hyvän käsityksen Friedan koosta. Se on hiukan Marikulhoa korkeampi!

Korinreunalta on mukava katsella maailmaa..


Olen ehtinyt ompelemaan, vaikka aika meneekin vaaleanpunaisen narun vetämiseen pitkin lattioita. Ohuista verhoista leikattu suikale kiinnostaa pientä kissanpoikasta enemmän kuin ostetut hiiret, joiden häntään kiinnitetty kulkunen pelottaa pikkuista.

Olen siirtänyt kaikki ompelukseni parvekkeelle. Lämpötila yläkerran työhuoneessa lähentelee saharan lukemia, joten parvekkeella käyvä leppeä tuulonen tekee työskentelyn huomattavasti miellyttävämmäksi. Eivätkä kankaanrepaleet ja irtirevityt lankatupot häiritse hengitystä. Frieda katselee touhuani makuuhuoneen lasin läpi. Se ei vielä pääse parvekkeelle. Viidakko, joka vallitsee parvekkeellani, saisi Friedan innostumaan kiipeilyistä - kuten nyt, kun se yrittää oikealta puolelta hamettani pitkin kiivetä pöydälle...auts...ja päätyi Friedhelmin tapaan selkäni taakse. Friedalla on niin paljon Friedhelmin tapoja, että alamme pikkuhiljaa uskoa jonkinlaiseen kauko-ohjaukseen. Friedhelm istui pikkukissana ollessaan aina minun selkäni takana toimistolla. Silloin se ei vielä ollut minun kissani, vaan kuului alakerran hevostalleille, mutta tuli joka aamu toimistoomme ja asettui välittömästi selkäni taakse tai tepasteli näppäimistöllä.

Tein vihdoinkin itselleni jotain: musta-valko-punaisen pienen käsilaukun, johon sain niin paljon virheitä ahdetuksi, että minun on pakko pitää laukku itselläni. Sitä paitsi se on tehty niin monista pienistä kankaanpalasista, ettei sellaista "tilkkutäkkilaukkua" voisi kenellekään antaa.

 musta-valkoinen käsilaukku toiselta puolelta ja

hiukan punaista toisella puolella, piristykseksi - ja koska mustavalkoinen kangas on loppunut. Annoin eilen yhden mustavalkoisen olkalaukun (Casablancan nuottikangas toisella puolella) miniäni äidille, kun hän tarvitsi lahjaa ystävättärelleen. Tällä menolla lahjoitan taas kaikki tekeleeni ja joulumyyjäisissä ihmettelen miksei minulla ole enempää myytävänä. Näin käy joka vuosi. Ehkä minun pitäisi opetella hiukan markkinointia. On vain niin mukava tuottaa iloa ihmisille ja lahjoittaa laukut, kun joku huokaa: " onpa mukava laukku, tuollaisen tahtoisin" ja hups, laukku on vaihtanut omistajaa.

Frieda nukahti selkäni taakse ja lähden hyvin varoen tuolistani yläkertaan ompelemaan. Taivas on vetäytynyt pilveen enkä usko, että yläkerran huoneissa on saunalämpötilat.