joka 10. potilas kuolee...

Eilen oli keskustelu sairaalassa kahden lääkärin kanssa. Pienten epäselvyyksien takia tätä keskustelua oli siirretty kolmella viikolla. Periaatteessa se olisi pitänyt tapahtua sairaalasta lähtöpäivänä, mutta ajanvaraus jäi osastolla muiden kiireiden takia tekemättä.Olimme jo 10:30 paikalla, lääkäri otti vastaan klo 14.00 ja kotona olimme 17:00. Se oli yhden työpäivän mittainen jutustelu.Olo oli kuin pellavankorrella louskutuksen jälkeen. Asiat ovat saanet oikeat mittasuhteet, mutta ennen kuin tunnemaailma ja järki toimivat yhdessä....siihen menee aikaa.

Olin tehnyt listan kysymyksiä etten unohda mitään tärkeää. Lääkäri kävi läpi sairaalassa tehdyt tutkimukset ja totesi, että minähän olen jo siirtolistalla. Kysyin missä kohtaa listaa olen, kauanko kestää ennen kuin saan uuden maksan.
"onko teillä keltaisuutta?" - " Ei"
"onko teillä munuaisten toimintavajavuutta?" - "Ei"
"onko teillä nestettä vatsassa?" - "ei tietääkseni, miten se ilmenee?"
"Vatsa paisuu palloksi"  - "Ei ole vettä vatsassa"
"hmm, te ette kyllä sitten saa minkäänlaisia exrapisteitä"
"jaa, voisiko niitä jostain taikoa. Viime viikolla oli kamalia kipuja!"
Kivut eivät kuulemma auttaneet.Vain keltaisuus, munuaisten vajaatoiminta ja pallovatsa olisivat antaneet minulle lisäpisteitä. Nyt olen pistesijalla 8. Pisteytys lähtee 6 ja päättyy 40, mikä tarkoittaa, että 40 pisteellä olisin matkalla taivaaseen, 15 pisteestä ylöspäin on hyvät mahdollisuudet saada vuoden sisällä uusi maksa, mutta näillä vaivaisilla 8 pisteessä odottelen kaksi vuotta. Ei siis mahdollisuuksi nopeaan muutokseen, mutta lääkäri lohdutteli, että kyllä niitä vikoja vielä ilmenee.

Väänsin itkua jo sairaalan kahvilassa. Illalla itkeskelin yksikseni peiton alla. Tiedän, että lääkäreiden on kerrottava totuus kaikesta mitä mahdollisesti voi tapahtua. Saman litanian kuulin jokaiseen kokeeseen mennessä: "voi olla, että saatte äkillisen sisäisen verenvuodon, kun kamera työnnetään sisuskaluihin, kenties allerginen kohtaus yllättää, kenties heräätte nukutuksesta kesken kaiken...." Allekirjoitin aina kaikki paperit ennenkuin lääkärit ehtivät luetella litaniansa loppuun.

Toisaalta on hyvä tietää missä mennään. Pahinta on epätietoisuus. Näin voin varautua kahteen vaihtoehtoon: pahimpaan ja parhaimpaan. Olen päättänyt keskittyä parhaimpaan. Päätimme myös, että tulemme syyskuussa Suomeen, kuten olimme ennen sairaalaan menoani suunnitelleet. Jos ole näin hyvässä kunnossa, ei mikään estä minua matkustamasta. Ilmoitamme vain maksansiirtokeskukseen, että olen viikon poissa listalta Näillä vaivaisilla kahdeksalla pisteellä en mitenkään saa syyskuuhun mennessä minkäänlaista uutta maksaa, mutta voin nauttia metsässä samoilusta, äidin tapaamisesta, Tallinnan herkkukahviloista ja aurinkoisista syyspäivistä - jos onni on puolellamme.