JOTAIN HULLUNKURISTA TÄSSÄKIN

Oli ilta ja olin menossa nukkumaan. Kuten normaalia, asetuin pituusasentoon sänkyyn. Juu, olo oli ihan hyvä, nukahdin hetkeksi. Puuh, ilma tuntui loppuvan ja rintaa painoi ja hengitys oli aina vain vaikeampaa. Olin jo varma, että nyt loppui kaikki tähän. Huutelin Guidoa. Ei miestä missään. Ajattelin, että nyt se on jo jättänyt minut oman onneni nojaan.Pääsin ylös sängystä, kiersin taloa ja huhuilin. Ei ääntäkään. Onneksi kännykät on keksitty ja ne toimivat. Guido istui yläkerran parvekkeella ja mietti. Joskus hänkin kaipaa omaa rauhaa. Ei ole yksinkertaista, kun koko ajan pitää olla tuomassa vettä vaimolle, korjaamassa asentoa sängyssä, auttamassa vessaan ja lajittelemassa lääkkeitä tai muistuttamassa vain, että juon tarpeeksi.

Guido tuli alakertaan, kun sanoin, etten saa kunnolla henkeä. Nostimme sängyn päätyosan ylös - ei apua. Kasasimme tyynyjä ja istuin kuin Budha ilman lotuskukkaa. Pystyykö istuma-asennossa nukkumaan koko yön? Ainakaan minulla ei ollut kipuja eikä hengitysvaikeuksia! Nukkuminen oli sivuseikka. Siis päätyosa taas alas, tyynyvuori selän taakse ja käsien alle uusi kasa tyynyjä. Nojasin tyynyvuoreen ja olo oli taivaallinen: ei hengitysvaikeuksia. Selässä alkoi tuntua kipua, kun pää painui aina vain syvemmälle tyynyjen keskelle. Ei siis sekään asento onnistunut. Siinä vaiheessa alkoi jo naurattaa koko touhu, vaikka olin jo niin väsynyt, että silmät lupsuivat kiinni.

Guido sanoi, että ensimmäiseksi aamulla soitamme sairaalaan. Jos nyt vielä tulee sydänkipuja kaiken lisäksi.

Vedin jalat koukkuun - vatsassa murisi. WAU, minulla ei ollutkaan sydänkohtausta vaan ilmaa vatsassa! Mikä helpotus. Nyt oli vain saatava ilma ulos. Juuri sillä hetkellä Friedhelmiltä pääsi kovaääninen paukku. Purskahdimme molemmat Guidon kanssa nauramaan. Hytkyin niin, että vatsaan sattui.Kävelin ympäri taloa toivoen, että jotain tapahtuisi. Mansikat aiheuttavat ilmavaivoja. Olin syönyt koko päivän mansikoita - ei ihme, että vatsa puhkui kuin vanha höyrykone.Painuin takaisin sänkyyn ja yritimme uudelleen tyynyjä, selkänojaa, ilman tyynyjä. Tuntui kuin olisin ollut 9 kuukaudella raskaana. Guido sanoi, että juu, kyllä hän muistaa hyvin ne ajat...hah ha, hän vietti siihen aikaan 16vuotiaan huoletonta elämää, kun minä tuskailin ison mahani kanssa. Lojuimme sängyllä ja kikatimme molemmat. Muuta ei enä voinut tehdä. Ilma ei tullut ulos, kissa puksutteli vieressä ja minä yritin parhaani - ilman tulosta. Olin aivan poikki, makasin poikittain sängyllä, tyynykasa selän takana ja pinnistelin kaikki voimani. Miten voi ilma aiheuttaa niin mielettömiä kipuja???Jäin makaamaan paikalleni toivoen ihmettä, Guido lähti pois, kun en jaksanut enää nauraa.Yhtäkkiä kiskasin tyynyt pois, asetuin aivan varovasti vasemmalle kyljylleni (suurimmat kystat ovat oikealla puolella, enkä siksi voi maata sillä puolella) ja makasin hiljaa paikallani odottaen: EI KIPUJA, EI HENGITYSVAIKEUKSIA! WAU. En uskaltanut liikahtaa milliäkään. Guido tuli makuuhuoneeseen, kun yhtäkkiä kaikki oli hiljaista. Ehkä hän kuvitteli, etten enää hengittänyt...Hän taputti minua hellästi olemattoman takapuoleni päälle. - älä koske!En saa liikahtaa milliäkään!  Makasin miltei hengittämättä, Guido istui liikkumatta ja odotti. Ei mitään. Yhtäkkiä pystyin nukkumaan kyljelläni. Heräsin vasta yöllä kahden aikaan, kun oli tehtävä pakollinen retki vessaan.Asetuin kylkiasentoon varoen kuin olisin pelännyt talloa kukkia allani. Yö päättyi hyvin; ei kipuja eikä ilmaa vatsassa.

Miten yksinkertaista ja ihanaa, kun löytää asennon, jossa voi nukkua kivuitta - ja kun tajuaa, ettei sydänkohtaus olekaan muuta kuin ilmaa vatsassa!