TAAS KOTONA SAKSASSA!

 Mitä teen ensimmäiseksi Helsingissä; juoksen torille ostamaan ropollisen paistettuja muikkuja. Siitä alkaa LOMA Suomessa. 5 tähden Gourme-ravintola ei pärjää tälle herkulle.

Raumalainen paratiisi. Saimme viettää 3 ihanaa päivää tässä äärettömän kauniisti entisöidyssä talossa. Kerron myöhemmin muutaman hauskan tapahtuman öisistä katuretkistä...

Koskas loma olisi kestänyt tarpeeksi kauan? En muista, että olisin valittanut loman olleen liian pitkän, mutta nämä Suomen vierailut ovat ehdottomasti aina liian lyhyitä. Varsinkin, kun sattuu sellainen syyskesän sää kuten meidän matkallamme oli. Aurinko helotti kirkkaan siniseltä taivaalta, lämpötila mittarissa näytti 22 astetta ja ensimmäinen kohteemme RAUMA näytti parhaat puolensa. Saimme tuttaviemme talon lainaksi (isäntä oli lähtenyt tyttärensä kanssa Roomaan) ja nautimme paratiisimaisesta puutarhasta, saunasta, kauniisti entisöidystä kodista, jossa jokainen yksityiskohta on rakkaudella hankittu ja teki harmonisen elinpiirin niin asukkaille kuin meille vieraillekin.  Saunan jälkeen istuimme terassilla, omanpuiden varjossa, joimme hyviä viinejä (emme tyhjentäneet talon omaa viinikellaria) ja paransimme maailmaa. Maailma olisi paljon parempi paikka elää, jos ihmisillä olisi aikaa toisilleen, aikaa itselleen ja aikaa oman ympäristönsä nauttimiseen.

Tämä oli ensimmäinen Suomen retki myös tulevalle vävyllemme. (mikä sanahirviö, kun emme tiedä ovatko he koskaan menossa naimisiin) Olimme tilanneet matkan jo ennen sairastumistani, viime vuoden marraskuussa. Mukaan piti lähteä myös pomoni ja hänen vaimonsa, mutta he eivät valitettavasti päässeet tällä kertaa mukaan. Olemme tehneet yhdessä jo 3 lomamatkaa Suomeen ja kaikki ovat olleet toista loistavampia. Eihän hän enää minun pomoni ole, kun olen työtön sairaslomalainen, mutta kutsun häntä yhä pomokseni. Parempaa pomoa ei minulla ole koskaan ollut - yhtä hyviä kylläkin. Rovaniemen vanhainkodilla työskennellessäni pomoni oli yhtä hyvä. Hänen luonaan kävimme nostamassa perunat ja syömässä hirvipaistit.

Lensimme air-berlinin koneella Düsseldorfista Helsinkiin. Anna ja Jakub käyttivät hyväkseen Ryan airin erittäin halpoja lentoja Frankfurt-Hahnista Tampereelle. Näillä nykyisillä halpahintalennoilla voisi käydä vaikka joka viikko Suomessa, kunhan vain varaa lennot tarpeeksi ajoissa. Me maksoimme omastamme vain 80 euroa per henkilö meno-paluu. Sillä hinnalla pääsee juuri ja juuri Kölnistä Frankfurtiin junalla.

Vuokra-auto olisi voinut olla pienempikin, sillä äiti ei päässyt kiipeämään pikkubussiin korkeiden portaiden takia. Jouduimme jättämään perinteisen Lappeenrannan Linnoituksen väliin, kun äidin pukkaaminen pikkubussiin oli jo keskiviikko iltana tehdyn retken aikana tuskien takana. Ellei ystävämme Leo olisi pukannut äitiä takapuolesta, olisimme varmasti vieläkin pähkäilemässä miten äidin saa kyytiin...

Helsingistä ajoimme Raumalle. Yksi lempikaupungeistani Suomessa. Varsinkin tuo vanha-rauma ihanine vanhoine puutaloineen. Pihat ovat kuin satukirjasta. Kujia pitkin kulkiessa voi nähdä pitkän pellavahameen vilahtavan portin taakse, paljasjalkaisten pikkupoikien ajavan toisiaan takaa ja kalastajien palaavan verkkojensa kanssa kotiin. Raumassa on säilynyt vanha lumo ja uudet asukkaat kunnostavat talonsa rakkaudella yksityiskohtiin.

 Tämä ei raumalaisille ole mitään erikoisuutta, mutta täältä kivitalomaasta tullessa kauniit puutalot, joita koristaa suomalaisen puusepäntaidon mestarinäytteet pienimmissäkin yksityiskohdissa, saavat meidät hihkumaan innosta ja ikuistamaan jokaisen portinpielen ja ikkunan niin, että koko Rauma on oikeastaan kuvattu yhden päivän aikana.

 Aina löytyy hauskoja yksityiskohtia. Tämä savinen kissakukkaruukku pelotti Täplää niin, ettei se uskaltanut oikein lähestyä miltään suunnalta, vaikka onkin raumalainen koira. Sattui vain veljeni Matti haukkumaan ja murisemaan kissapotin takana. Täplä oli aivan varma, että kukkaruukku osaa murista.

Näitä ikkunoita oli 3 vierekkäin. Yhdessä oli keltaiset kukot, yhdessä siniset ja yhdessä punaiset. Ikkunat olivat kuin taideteos. Toisissa ikkunoissa oli laivoja tai kissoja. Viehättävintä on se, että ihmiset näkevät vaivaa saadakseen aikaan eräänlaisen ilmaisen taidenautinnon ulkonakulkeville. Kun ehtii pysähtyä ikkunoiden eteen, löytää äärettömän hienoja ja hauskoja yksityiskohtia.
Raumalaiset ovat myös mukavia ihmisiä muuten vain. Tapasimme yhden rouvan puussa kangaspussukan kanssa. Kysyin häneltä mitä hedelmiä hän poimii, kun olivat niin luumunnäköisiä mutta pieniä. "Viikunoita" hän vastasi ja tarjosi meille syötäväksi. Olisin halunnut ostaa pussillisen, mutta hän kieltäytyi myymästä ja käveli kotiinsa. Hetken kuluttua hän palasi pussi täynnä viikunoita ja sanoi, että saan sen, kun hän ei tiedä mihin niiden viikunoitten kanssa joutuu, niitä on niin valtavasti. Rahaa hän ei huolinut ei sitten millään. Nautiskelin vielä seuraavan päivänkin raumalaisista viikunoista. Kiitoksia vain sille mukavalle raumalaiselle naisihmislle siellä viikunapuussa!

 Aina ei tarvitse edes koristella ikkunoita sen erikoisemmin. Jäkälä ja pienet kukat tekevät ikkunamaisemasta mummon ikkunan.

Raumalta ajoimme lauantaina 3.9 Kuopioon setäni Matti Vapalahden hautajaisiin. Matka oli surullinen, sillä Matin lähtöä oli niin vaikea ymmärtää. Vaikka arkku oli edessä kukkameren ympäröimänä, oli sellainen tunne, että Matti tulee ovesta sisään ja kaikki on taas niin kuin ennenkin. Ehdoton lähtö sattui enemmän kuin osasin kuvitella. Olin itkenyt kotona, mutta hautajaisissa tuntui, ettei itkusta tule loppua. Enkä vieläkään voi ajatella Mattia ilman kyyneleitä. Tiedän, että meillä kaikilla on oma aikamme täällä maan päällä ja jokaisen on joskus siirryttävä muualle, pois uuden sukupolven tieltä, mutta ikävä on niin sanomattoman suuri, ettei ilman itkua siitä selviä. Kun ei voi enää soittaa Matille, kun ei Matti enää lämmitä Puumalan savusaunaa, kun ei kukaan paista lettuja kesäkeittiössä, kun ei...Niin monta asiaa jää tapahtumatta.

Kuopiosta Rauman kautta Janakkalaan mökille. Ja sää jatkui yhtä aurinkoisena ja lämpimänä kuin Raumallakin. "Hirvikärpäset" on uusi sanamme. En ole koskaan aikaisemmin tutustunut moisiin ötököihin, vaikka olemmekin viettäneet joka kesä metsälomia Suomessa. Hyttyset ovat olleet vaivanamme silloin tällöin, mutta taivaasta plopsahtelevia mönkijöitä, jotka pudottavat siipensä päästessään kaivautumaan farkkujen sisään, en ollut ennen nähnyt. Vaaleatukkaisena en onneksi aivan yhtä kamalasti kerännyt mönkijöitä kuin Anna, jolla oli vain mustia vaatteita yllään. Ropina vain kävi, kun he Jakubin kanssa puistelivat vastaanrimpuilevia ötököitä vaatteistaan. Rauhallisesta kävelyretkestä metsään ei tullut mitään. "en ole hirvi" oli Jakubin ensimmäinen suomenkielinen lause. En tiedä uskoivatko hirvikärpäset puolalais-italialaista, joka yritti suomeksi selittää selkään lentäville ötököille, ettei hän ole hirvi. Nämä visaiset elukat tulevat kuulemma itärajan takaa ja ovat jo omineet Lapinkin. Poroparat.

Mökki oli silti ihana. Juuri sellainen kuin rantamökin pitää ollakin. Hyvin varusteltu kaikkine mukavuuksineen ja pihalla paistettiin loimulohet ja syötiin järven rannalle katetun pöydän ääressä kuin mökkiläisten kuuluukin. Rapujen keittämiseen en osallistunut. Ehdin jo nimetä kaikki ravut yksitelleen, joten kavereiden kuolema tuntui pahalta. Syöminen sitten ei...kummallista kyllä, mutta ne ovat hämähäkkilajia enkä ole kovin hyvä ystävä 8-jalkaisten kanssa niin, en sitten rapujenkaan. Opin tekniikan, kun ensin olin taistellut kynsin ja hampain ensimmäiset kymmenen rapua enkä saanut edes yhdelle leipäpalalle tarpeeksi päällystä. Kun yhtäkkiä tajusin systeemin niin nälkäkään ei päässyt yllättämään.Guido imuroi seuraavana aamuna kasapäin joka suuntaan lentäneitä saksenkappaleita.

Suomalainen kesäilta, Ei hyttysiä, ei tuulta, ei meteliä järven takaa, kun järvellä saa kulkea vain soutuveneellä. Joku on tehnyt järkevän päätöksen ja kieltänyt konepelit.

Oppia ikä kaikki! Teimme ensimmäistä kertaa loimulohta. Kölnin joulumarkkinoilla eräs saksalainen perhe myy loimulohta suurella menestyksellä, mutta nyt opin itsekin tekemään sitä. Tuntuu käsittämättömältä, että ihan tavallisesta kaupasta saa kokonaisia lohia 6,90 euroa kilo. Meidän kaksi loimulohta maksoivat yhteensä 23 euroa. Täällä lohta ostetaan pienen pieninä palasina.Kokonaista lohta en ole nähnyt missään.

Salaperäisen kaunis kuunsilta. Kuunsiltaa pitkin kulkee pieni enkeli maahan.

Näihin levollisiin maisemiin haluan palata ajatuksissani sitten, kun kiire ja stressi tunkevat sisääni jokaisesta solusta enkä osaa pysähtyä ajattelemaan mitä kaikkea voisin saavuttaa rauhallisuudella. Kun katson tätä kuvaa, tuntuu, että jokaisessa solussani virtaa hiljaisuus, äärettömyys luonnon rauhan keskellä.

Paratiisiolomme loppui niinkuin maailman ensimmäisessä paratiisissakin kävi.Me saimme viettää 3 ihanaa kesäpäivää järven rannalla, metsän keskellä ja lähdimme siitä kukin eri suuntiin jatkamaan matkaamme. Anna ja Jakub palasivat seuraavana päivänä takaisin Saksaan, me Guidon kanssa lähdimme Imatralle äidin luokse.Nyt, kun olet tankannut itseni täyteen suomalaisen metsän tuoksua - hirvikärpäsineen - ja herkutellut karjalanpiirakoilla jokaisessa mahdollisessa kyläpaikassa, ostanut pakastepullia ja paisuttanut mahaani mielettömällä hiivakertoimella ja nauttinut salaa lakritsaa siitä huolimatta, että yhden yön taistelin taas kipujen kanssa, nyt pärjään taas pitkän talven täällä Saksassa, vaikka en näkisi yhtään lakritsaa enkä söisi yhtäainokaista piirakkaa. Joutsenosta ostetut oululaisen karjalanpiirakat on kohta jo syöty eikä Olttermanni-juustostakaan ole kuin kannikka jäljellä. En mene koskemaan lasten karkkipussituliaisiin enkä avaa uutta Domino-keksipakkausta, kun poikani haluaa aina saada niitä Suomen matkaltamme. Virkkukoukkusen ihania lastenvaatteita en pakannut tällä kertaa mukaan, mutta ilman en myöskään tullut. Ostin itselleni uusiomateriaalista tehdyn ison iloisen kirjavan kassin, joka varmasti herättää huomiota Kölnin kaduilla. suomalaiset ovat tehneet jo vuosikymmeniä muovipulloista ja kahvipaketeista kasseja ennen kuin keski-euroopassa edes puhuttiin kierrätysmuodista! Kun nyt seuraa suomalaisia käsityölehtiä huomaa kuinka idearikkaita ihmiset pienessä maassamme ovat. Kaikki käytetään hyväksi ja kaikesta voidaan tehdä käyttöesineitä. Olemme saavuttamassa afrikkalaisten idearikkaustason pikkuhiljaa. Ehkä näin jokainen voisi omalta osaltaan hiukan pelastaa maapalloamme tuleville sukupolville, kun kaikkea ei heitettäisi pois jätteenä.Minä en voi heittää edes vedenkeittimessä ollutta vettä viemäriin vaan kierrän talon ja kastelen kukat jokaisella pisaralla. Vesi alkaa olla pian meilläkin ylellisyystuotetta ja sitä on säästettävä niin uskomattomalta kuin se tuntuukin ainakin nyt, kun katson ulos ja ikkunaa pitkin valuvat sadepisarat. Aamu alkoi niin kauniina ja helteisenä etten olisi uskonut päivän kääntyvän harmaaksi ja sateiseksi. Niinkuin ihmiselämässä niin myös luonnossa muutokset voivat olla joskus nopeampia kuin osaamme odottaakaan.

Nauttikaamme siis jokaisesta pienestä hetkestä, jonka saamme viettää ystäviemme ja perheemme parissa. Jokainen pieni hymy, ystävällinen tervehdys tuntemattomalle naapurille ja kesken kiireen annettu suukko voivat muuttaa tietämättämme toisen ihmisen elämän suunnan.