muutamia kohtia eilisestä päivästä en "muistanut" kertoa Guidolle. Totuuden muuttamisesta ei ollut kyse, koska en yksinkertaisesti kertonut mitään. en totuutta enkä totuuden vierestä. En pieniä valkoisia valheita enkä käyttänyt kiertoilmaisuja.
Aamu aukeni hiukan pilvisenä ja viileämpänä kuin edellisenä päivänä. Otin pitkähihaisen puseon mukaan - mikä koitui silmälasien kohtaloksi. Kuljen joka päivä korvakuulokkeet korvilla ja opikskelen italiaa. Tai ainakin kuvittelen niin. Toisinaan kuuntelen vain italialaista musiikkia ja yritän ymmärtää sanoja. Matkan varrella sää muutui taas helteiseksi ja riisuin pitkähihaisen puseron, pistin korvakuulokkeet korville ja silmälasit roikkuivat t-paidan kauluksessa. Kävelin parisen kilometriä - tulin linnaan ja riisuin aurinkolasit ja tartuin silmälaseihin - joita ei sitten enää ollutkaan t-paidan kauluksessa roikkumassa. Paniikki! En tule toimeen ilman silmälasejani. En näe lukea - en ommella - en kirjoittaa. Enkä ehdi hankkia uusia laseja ennen kuin ajamme Riitan kanssa Pariisiin heti kotiin palattuamme. Enkä tiedä mitä sanon Guidolle!!!! pysähdyin hetkeksi miettimään missä viimeksi olisin voinut kadottaa lasit. Missä riisuin puseroni, kun helle yllätti? Missä pysähdyin katsomaan ankanpoikasia? Palasin takaisin seuraten tienvartta. Ei missään laseja. Itku tuli kurkkuun ja mietin jo miten selittäisin lasien katoamisen Guidolle. Kävelin parin kilometrin matkan takaisin ja kyselin vastaantulijoilta olivatko sattumalta nähneet silmälaseja. Olin varma, että joku oli jo ajanut niiden yli. Korkeintaan löytäisin vääntyneen kasan sanoja ja rikkoutuneet lasit. Kukaan ei ollut nähnyt lasejani. Palasin takaisin samaa tietä seuraten tarkasti tienreunoja. Seisoin paikallani ja tarkkailin ympäristöä kuin vihikoira. Vastaan tuli nainen polkupyörällä - kädessä silmälasini!!!!!! "madame, are these your glases?" olisin voinut suudella naista. tai ainakin rutistaa tukehduksiin. Hän antoi lasit minulle ja kiitin tuhannesti. tuntui kuin maailma olisi yhtäkkiä muuttunut vieläkin aurinkoisemmaksi. Hän sanoi erään miehen antaneen lasit hänelle. Kuulemma joku reppuselkäinen, vaaleatukkainen nainen etsi laseja....se olin minä. Maailmassa on rehellisiä ihmisiä. ihmisiä, jotka haluavat auttaa toisia. Uskomatonta. Olin niin helpottunut, etten tiennyt mitä olisin tehnyt.
Kävelin hetken eteenpäin - kevyesti kuin höyhen. Järven rannalla istui pieni kissa, panta kaulassa ja vieressä nuori aviopari. Käsittämätöntä kuinka heidän kissansa istui siinä kaikessa rauhassa katselemassa pieniä sorsanpoikasia - eikä edes yrittänyt karkuun. Ilman hihnaa, aivan tyynenä kuin hyvin koulutettu koira. Minun oli pakko kysyä kuinka he olivat saaneet kissansa tottelemaan niin loistavasti. Halusin oppia sen tempun myös Friedhelmille. " es ist nicht unser Katze" - ei se ollut heidän kissansa! ja samalla hetkellä kissa päätti ottaa hatkat ja hyppäsi pusikkoon - hännätön pieni kissa. Kuului kai jollekin paikalliselle asukkaalle ja käveli vapaana kuten kaikki kissat ruukaavat kävellä. MUTTA - nuoren avioparin saksan kielestä kuulsi suomalainen painotus. "oletteko te suomalaisia?" kysyin. Juu, olivathan he. Olivat asuneet aikaisemmin Zell am See' ssä ja olivat nyt lomalla. Urheilullisia ja treenattuja molemmat. Olivat kiertäneet kaikki vuoret 30 km säteellä ja tänään heillä oli välipäivä, kun oli luvattu sadetta - vaan olikin taas hellettä. Seisoimme ainakin tunnin siinä juttelemassa, kunnes heidän piti lähteä tuttavansa luokse, joka oli ostanut talon vuoren rinteiltä. Niin he lähtivät ja minä jatkoin matkaa - helpottuneena, että olin saanut silmälasini takaisin eikä minun tarvinnut opetella kissan kouluttamista.
Kävin bussilla Saarfeldenissä vaateostoksilla. Teen niin joka kerta, kun olen täällä. Tyttöystäväni on neljän muotiliikkeen sisäänostaja ja hänellä on makua löytää minulle vaatteita, jotka ovat sitä paitsi aina alennusmyynnissä, kuten eilenkin. Voiko olla parempaa paikkaa naiselle kuin muotiliike, jossa myyjä kantaa sovituskoppiin toinen toistaan ihanampia vaatekertoja ja sitä saa sitten sovitella mielensä kyllyydestä kuin pieni ruhtinatar. "saisiko olla lasillinen kuohuviiniä tai kupillinen espressoa..." valitsin kupillisen espressoa. Halusin pitää pääni kylmänä ja selvänä laskua maksettaessa...250 euroa no jaa, ostin vaatteita taas moneksi vuodeksi. Vaatteet, jotka ostin jo 7 vuotta sitten samasta liikkeestä, ovat yhä käytössä. Jos jaan 250 euroa seitsemällä tai kymmenellä vuodella olen oikeastaan voiton puolella. Pistän tästä päivästä lähtien joka päivä vuoden ajan 68 centtiä säästöpossuuni, niin vuoden kuluttua olen säästänyt eilen käytetyn summan takaisin. Niin yksinkertaista tämä on. Sitä paitsi, kun kannoin vaatekasan hotelliin ( yritin ensin piilotella pusseja selkäni takana, kun Guido tuli vastaan..), hän totesi vain, että pidätkö osan vaatteista vai kaikki. Joskus olen nimittäin tehnyt niin, että olen tuonut läjän vaatteita hotelliin ja illalla kokeiltuani kaikkia, olen valinnut joukosta parhaimmat ja vienyt loput takaisin liikkeeseen. Huomenna menen maksamaan laskun. Puolustuksekseni todettakoon vielä, että Guidon paidat maksavat noin 30 euroa kappale ja hän ostaa aina 5 paitaa kerralla eli se tekee jo 150 euroa, siihen kaksi paria kenkiä á 50 euroa, olemme samassa summassa kuin minun eilinen hankintani. Guidon paidat päätyvät uusiokäyttöön erilaisiksi kasseiksi, päiväpeitoiksi tai vauvan mekoiksi. Kenkiä puunataan ja puhdistetaan niin, että niillä kävelee reilusti parisen vuotta elleivät ne ole jotain halpatuotantoa Kiinasta, mutta äitini ohjeiden mukaan köyhällä ei ole varaa halpoihin vaatteisiin eikä kenkien laadusta saa koskaan tinkiä. Sen ohjeen olen aina yrittänyt pitää mielessä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jolloin olen langennut muodikkaisiin halpakenkiin ja ensimmäisen sateen tullessa joko kanta tai pohja on irronnut ja olen heittänyt kengät lähimpään roskakoriin - ja surrut menetettyjä euroja, joilla olisin ostanut mielummin vaikka hyvän pizzan tai säästänyt rahat vähän kalliimpiin kenkiin.
Eilen kävivät huonesiivoojat vaihtamassa lakanat ja siivoamassa huoneen. Olen sanonut heille, ettei huonettamme tarvitse siivota päivittäin, kun heillä on kädet täynnä työtä arabihuoneiden raivaamisessa. Siellä ei kuulemma aivan yhtä nopeasti siivota huoneita, kun asukkaat hakevat pizzat huoneeseen, mutta unohtavat heittää roskat roskakoriin, kylpyammeet ovat vettä puolillaan - samoin kuin kylpyhuoneen lattia - puhumattakaan muusta pikkuroinasta lattioilla.. Kun tulimme kotiin / hotelliin kuvasin sänkymme:
peitoista oli muodostettu sydän ja aamutakit olivat sängynreunoilla, päällä pieni suklaalevy. Tämä oli kuin hääsviitti! Onneksi meillä on iso huoneisto, on ihanaa, kun pääsee liikkumaan huoneesta toiseen eikä ole sidottu yhteen pieneen makuuhuoneeseen. Emme olleet varautuneet näin isoon huoneistoon, jossa on makuuhuone, iso olohuone ja keittiö sekä kylpyhuone ja vessa. tämä on kuin normaali kaksio - vain parveke puuttuu, sillä olemme tällä kertaa kadun puolella. hotelli oli varattu viimeistä huonetta myöten, kun kysyimme huoneita, mutta hotellin johtaja oli jotenkin "tyhjentänyt" yhden varatuista huoneista ja saimme tämän sviitin. Yleensä meillä on hotellin toiselta puolelta samanlainen huoneisto ja siinä on parveke ja näkymä uima-altaalle ja vuorille. Olimme onnellisia, että meille yleensä löytyi huone hotellista, emmekä olleet osaneet varautua tällaiseen isoon huoneistoon.
Jätin 5 euroa huonesiivoojille tuosta ihanasta sydämenmuotoisesta peittorakennelmasta. Se oli todella ihana yllätys!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti