sade alkoi juuri, kun lähdin vaeltamaan vuorille. Kuin tilauksesta. Metsässä rapisi ja ropisi ja tuoksui ja oli hikisen märkää. Ilma huokui kuin hiillos. Olin märkä hiestä enkä vesisateesta ennen kuin pääsin puoliväliin vuorta. Maisemat sekä ylös vuorille että alas laaksoon pilvistä ja sateesta huolimatta salpaavat henge. On aivan sama sataako täällä vai ei, ympäristö on aivan sanoinkuvaamattoman kaunis. Sade tuo hehkuvan vihreyden esiin, aurinko saa järven kimaltelemaan kuin tuhannet timantit hangella. Hiljainen metsä, jossa kirkkaat kauriin silmät kurkistelevat jostain puiden oksistosta ja varovat herättämästä ohikulkevien mielenkiinnon. Matkalla ylös vuorille ei tosin kovin montaa matkalaista tullut vastaan. Kenties vesisade vaikutti vaellushalukkuuteen.
Kun pääsin vuoren puoleenväliin, jossa nautin todella ihanan välipalan ja luin taas satavuotiaan seikkailuista, pilvet katosivat kuin sormen napsauksella. Alhaalta laaksosta nousi pehmeä usva, kun aurinko lämmitti niityt. Yhtäkkiä koko taivas oli sininen eikä sateesta ollut tietoakaan. Palasin takaisin laaksoon. Ilman sateenvarjoa. Lehdet pudottivat pisaroita, vaikka sade oli jo ohi.
näkymä puolimatkasta alas laaksoon.
matkalla metsän läpi, sateen jälkeen.
kun auringonsäteet läpäisevät sateisen metsän
ja mustakaavut olivat taas liikkeellä. Kun ohitin heidät, naisten kasvot olivat vapaina, mutta kun saavuimme tien päähän, edessä kulkenut mies käski nähtävästi naisten peittää kasvot kokonaan, kun yhtäkkiä kaikki vetäisivät huivit kokonaan kasvojensa eteen. Metsässä ei ollut ketään näkemässä heidän kauneuttaan.
aurinko paistoi ja metsät hohtivat vihreinä. Alppitalot vuoren rinteillä olivat kuin Heidi-kirjoista
Iltapäivän aurinko muuttui taas illan sateeksi, mutta lämpötila ei laskenut kuin muutaman asteen hellelukemista.
Toivottavasti huomenna on yhtä kaunis sää. Lähden bussilla Saarfeld'eniin. Pieni ostoskierros paikallisissa vaatekaupoissa. Sekin täytyy kokea kaiken tämän vaelluksen keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti