sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Matkasuunnittelua

Miten ihmeessä matka Suomeen voi tulla kolme kertaa kalliimmaksi kuin viikko Kreikassa tai Kroatiassa? Tilasimme lentoliput jo marraskuussa ja maksoimme menopaluu lipuista per henkilö 80 euroa. Se ei ole paljon, kun Kölnistä Frankfurtiin maksaa junalla saman verran. Halusin tänä vuonna edullisen matkan ja etsin internetistä "edullisia majoitusmahdollisuuksia" ja Bed and Breakfast majoituksia ympäri Etelä-Suomea. Löysin 10, joista vain muutama oli suunnittelemamme matkareitin varrella. Hinta-laatusuhde oli käsittämätön; Imatran Valtionhotellissa yöpyisin 95 eurolla kahdenhengen huoneessa ja 1 tähden B&B-majoituksesta maksaisin 70 euroa! Vertasin Kroatian 3 tähden hotellia ja suomalaista B&B-majoitusta keskenään: Kroatiassa maksan 35 euroa hotellihuoneesta aamupalalla ja Suomessa hyvin pelkistetystä, yksinkertaisesta,lähes vankilamaisesta huoneesta 55-70 euroa.  Tuntuu aika käsittämättömältä. En osaa selittää eroa edes korkeilla asumiskustannuksilla tai huikeilla elintarvikehinnoilla, kun Suomen hostellissa tarjotaan aamupalalla kaurapuuroa ja leikkeleitä. Lisäksi eräästä kauniista pienestä hotellista, Imatran ympäristöstä, löytyi todella viehättäviä huoneita, mutta lukiessani hotellivieraiden mielipiteitä huomasin, että henkilökunta ei puhu suomea!!!

Haluan tulla käymään Suomessa, mutta jos minulla ei olisi sukulaisuusitoumuksia sinne, valitsisin syyskuun lomaksi Kroatian,á 35 euroa yö kolme tähden hotellissa meren rannalla.

Suomalaiset ovat matkustajakansaa. Jokaisessa ihmeellisessä maankolkassa on ainakin yksi suomalainen. Olen törmännyt tuttuihin Budapestin kaduilla ihmisvilinässä, hämmästynyt mustaihoisen amerikkalaisen keskeyttävän keskusteluni jouluyönä pienen pienessä aasialaisessa kaupassa Philadelphian eskikaupunkialueella - suomeksi - . Hän tuli Tampereelta ja innostui, kun kuuli suomea. Me olemme aika ihmeellinen kansa, varsinkin, kun haluamme pitää turistit poissa omalta maaltamme ja kuitenkin koko ajan kyselemme uteliaana: "mitä mieltä olet Suomesta?" ja aina suomalainen haluaa kuulla ylistäviä sanoja puhtaasta luonnosta, mielenkiintoisesta muotoilusta (jota maailmalla ei vieläkään tahdota tuntea kuin asiantuntijapiireissä) ja hyvästä ruuasta (poroa ja leipäjuustoa lakkahillolla).



Suomi on rikkaiden turistien maa. Kiitos tuttavien ja ystävien, joiden luona yövymme. Muuten jäisi meidänkin Suomen lomat tekemättä.  Jo pelkkä laivamatka kesällä maksaa nykyisi miltei tuhat euroa.

Halpalentoyhtiöiden hinnat ovat onneksi vielä inhimillisiä. Pienen mökin ostaminen Suomesta, jostain Hämeen seudulta kannattaisi. Ellei halua mökkiään lammen, joen tai järven rannalta.  Olen jo kolmen vuoden ajan seurannut mökkien hintoja ja nyt voisi saada jopa hyväkuntoisen pienen mökin metsätontilta alle 50 000 eurolla. Silloin kannattaisi jopa tulla lomalle Suomeen. Koko perheen kanssa. Se on haaveeni. Pieni punainen mökki, jossa voisin viettää kesät ja ehkä myöhemmin myös pitempiä aikoja. Ja sitä voisi vaikka vuokrata niille, jotka haluaisivat viettää lomaansa Suomessa - edullisesti!

Siis, jos jollain on tiedossa edullinen mökki jostain päin etelä- tai itä-Suomea neljälle hengelle otan ilolla vastaan ehdotuksia.

Syyskuussa Suomessa!!

3 kommenttia:

Keijo kirjoitti...

Heippa Tintti.
Eipä ole minulla tarjota kesämökkiä.
Tuohon miksi Suomessa on niin kallista kaikki johtuu AHNEUDESTA. Halutaan kerralla kamala voitto. Onhan oma merkityksensä kyllä palkkamenojen aiheuttama, korkeat työvoimakustannukset. Jokainen vetää välistä omat isot voittonsa.
Ollaan se nyt nähty miksi Kreikassa ei mene hyvin, halvalla kun tehdään niin veroja ei voi maksaa ja valtio ei saa kerättyä tarpeellista rahamäärää jotta voisi maksaa saamansa velan pois.
Tulkaa siitä huolimatta tänne ihanaan Suomeen. Eräs kenraali on sanonut; Suomi on hieno maa, sitä kannattaa puolustaa.

elämää Saksalaismetsissä kirjoitti...

Löysimme tosi edullisen majapaikan Imatran läheltä, Rauhasta. Vanhan karjalaistalon kopio, tilavat huoneet ja hinta vain 58 euroa / huone! Ja samassa yhteydessä on ravintola, jossa voimme iltaisin nauttia karjalaisia aterioita, "ystävälliseen hintaan", luvattiin esitteessä. Paikka on Karjalan Portti aivan Imatran rajalla.Löytyyhän sitä, kun etsii.

Keijo kirjoitti...

NS. Perhemajoituksia/maatilamatkailua pitävät henkilöt antvat edukkaasti kun eivät halua voittoa kamalasti kerralla. Heille on tärkeämpää se, että asiakkaista riittää.
Hyvä kun suunnitelmat saavat joskus mieleisiä mahdollisuuksia.
Edelleen tervetuoa tänne suloiseen Suomeen. Kyllä se kuitenkin on niin, että syksy on aina syksyinen ilmastoltaan. Loma on lomaa vaikka hieman olisi viileämpääkin.