torstai 20. marraskuuta 2008

Koirilla on omistajat, kissoilla on orjat!

Asia, jonka taas eilen huomasin. Istuin tietokoneen ääressä yläkerrassa, Friedhelm seurasi perässä. Istuutui parvekkeen oven eteen ja kääntyi katsomaan minua. Tuijotti silmiin. Naukaisi hyvin käskevästi. Sanoin, ettei sen kannata edes kuvitella, että avaisin parvekkeen oven. Olen juuri tullut kylvystä eikä kylmä ilma houkuttele minua. Friedhelmin tuijotus jatkui. Uusi naukaisu. Se käänsi selkänsä minulle ja jatkoi istumista. Hermostuin pikkuhiljaa. Tunsin tuijotuksen sivusta. Friedhelm naukaisi uudelleen. Hiukan edellistä käskevämmin. Tunsin jo kuinka polveni asettuivat tanakammin lattiaan nostaakseen vartaloni ylös, mutta silti sanoin: "EI FRIEDHELM". Tuijotus jatkui. Ennen kuin ehdin ajatella, olin jo noussut ja avannut oven. Friedhelm painui sateiseen yöhön ja minä vedin aamutakkini tiukemmin kiinni.

En usko, että minulle käy samalla tavalla kuin P.G. Wodehouse kirjoitti: "Mies palvelee kissaa uutterasti viikkotolkulla, noudattaa sen jokaista oikkua. Kissa lähtee ja jättää hänet kylmästi, koska se on löytänyt lähistöltä paikan, jossa tarjoillaan useammin kalaa."

Saksa-Englanti ystävyyspeli päättyi sittenkin Englannin voittoon. Normaalit huligaanijälki- ja etupelit jäivät aika vähäisiksi, sillä paikalla oli 1500 berliiniläispoliisia ja 750 valtakunnan poliisia pitämässä kuria. Onneksi niin, jalkapallon pitääkin olla esimerkki hyvästä pelistä.

Tegelin lentokenttä, joka suljettiin viime viikolla, paloi tänä aamuna. Tai ei kokonaan, mutta ns. karanteeniosa. Ehkä karanteenia ei enää tarvita. Ei ihmisille eikä eläimille.

Tärkeimpänä aamu-uutisena pitäisin sitä, että ainakin yhdessä asiassa CDU ja SPD ovat yksimielisiä: oikeistoradikaalipuolue NPD ei saa enää rahaa valtion kassasta. Tällä hetkellä NPD:n toiminta rahoitetaan 40 %:sesti verorahoista. En halua osallistua oikeistoradikaalien tukemiseen välillisesti enkä välittömästi.

EU suunnittelee kriisin helpotusta 130 miljardilla eurolla, kun viime viikon tilastot ilmoittivat, että koko ns. Euro alue on liukunut - tai oikeastaan romahtanut talouskriisiin. Saksalaiset yritykset ovat hyvin voimakkaasti riippuvaisia EU:n tuontimarkkinoista. Kuitenkin ihan tavallisella kansalaisella on sellainen tunne, että suurten pankkien ja yritysten johtajat haalivat rahaa omiin taskuihinsa sellaisella vimmalla kuin huomista päivää ei olisikaan. Moraalista ei ole minkäänlaista käsitystä, mutta onko talouselämässä moraalia koskaann ollutkaan. Suurin tapio on aina kuitenkin rikkailla, jotka menettävät eniten rahaa pörssikeinottelussa. Mitäs me pienen palkan omaavat, me selviämme aina kuitenkin jollain tavalla jaloillemme. On vain niin surkeaa katsoa kuinka superrikkaat kärsivät unettomia öitä, kun pörssiromahdukset vievät pohjan alta.

Tänään on muuten Eero Mäntyrannan 71v. syntymäpäivä, ellen totaalisesti erehdy. Kävin vuosia sitten Rovaniemen Vanhainkodin kanssa vierailemassa hänen kotonaan. Se oli hyvin vaikuttava tapaaminen. Lämpimät onnittelut Eero Mäntyrannalle.

Sateinen sää jatkuu Kölnissä ja meillä Bechenissä. Harmaus ei näytä muuttavan muotoaan. Tänä iltana menen naisten kanssa keilaamaan. Minulla on vielä muutama kymppi kukkarossa, että voin syödä salaatin illalla. hauskaa päivän jatkoa kaikille ja toivottavasti pörssitappiot eivät suuresti ole vaikuttaneet mielialaan. Minun mielialani on yhä vielä korkealla. Onhan minulla Friedhelm, joka puskee päätänsä poskeani vasten, kun elämä kolhii.

Ei kommentteja: