Pullanpaistoa ja kalankasvatuslaitosta

Tänä iltana, lauantaina vuonna 2008 jälkeen ajanlaskun, eikä niin kuin olen aina oppinut sanomaan: Jälkeen Kristuksen. kuulemma Suomessa ei sanota enää niin...kirjoitan tätä yläkerrassa, Mikaelin entisessä huoneessa. Entisessä siksi, että Mikael on mennyt naimisiin 3 vuotta sitten ja muuttanut vaimonsa luokse. Kehitystapahtuma, joka on välttämätön, kun haaveilee lapsista. Khalil Gibran sanoi kirjassaan..." He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille..."

.Näin on käynyt meillekin ja hyvä niin. Muuten elämä pysähtyisi, eikä meistä tulisi isovanhempia, joilla on oikeus muuhunkin kuin tiedon ja taidon eteenpäinkuljettamiseen - meillä on oikeus hemmotella ja sallia sitä mihin isä ja äiti eivät kasvatuspedagogisista syistä pysty. Iloitsen jo nyt siitä, että pieni suloinen mussukka kääntyy puoleeni ja sanoo:"Tintti, kerro millaista oli, kun sinä olit pieni". Muistan kysyneeni satoja kertoja omalta mummiltani millaista elämä oli, kun hän 14 vuotiaana palveli Nikolai II:n palveluskunnassa. Siitä on iso loikka oman lapsenlapseni elämään. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että minä kurkotan molempien sukupolvien välillä, tuon tiedon siitä, mitä isoäitini vuonna 1913-14 teki Pietarissa, tai kun hän asui Viipurissa puhelinlaitoksentalolla vuonna 1922 ja kuinka hän korjasi puhelinlankoja Ranualla, kun ukki oli muualla puhelinasennustöissä. Ja tulen kertomaan kuinka mummi piteli puista kiinni, kun juna porhalsi huimaa 20-30 km tuntivauhtia ja lääkärit varoittelivat katsomasta junan ikkunoista vilistäviä maisemia, ettei silmät tule sokeaksi....Näin kertoi mummi minulle iltaisin, kun kävimme nukkumaan Ensontiellä äidin ollessa kokouksissa.

Ei minun elämäni ole läheskään niin mielenkiintoista ja vaihtelevaa ja jännittävää kuin mummin elämä on ollut. Ehkä kerron Juhannuksesta vuonna 1981 Sevettijärvellä, kun lumi oli miltei kokonaan sulanut metsistä, mutta pienintäkään aavistusta kesästä ei ollut vielä havaittavissa, Mikaelin istuessa keskellä metsää talvihaalareissaan ja me vietimme JUHANNUSTA.

Tai kun Vallu, meidän siperianhuskymme söi Rovaniemen papilta sunnuntaipaistin - melkein, ellei vaimo Riitta olisi ehtinyt väliin. Pappilan ja kanttorilan ovet olivat aina auki. Asuimme eräänlaisessa kommuunissa. Miehet olivat jatkuvasti lennossa; Kuoroharjoituksissa Sevetissä, Jumalanpalveluksissa Ivalossa, Piispaa kyyditsemässä pitkin laajaa Lapin maata tai sitten jonkun valtakunnan ONL:n,Kanttorienliiton tai Papistonpäivillä. Me naiset pyöritimme arkielämää lasten ja koirien kanssa Pappilassa. Elämä kommuunissa on lastenkasvatuksen kannalta erittäin käytännöllistä. Aina on joku paikalla puhaltamassa haavaan, vetämässä irtoavaa hammasta tai laastaroimassa verisiä polvia. Miehen virkaa toimitti ukki, joka muutti meille Turusta. Mikaelin puusepän ura lähti käyntiin Ounasvaarantie 16:n kellarista! Ukin rakentaessa papin vauvalle puista kehtoa, Mikael naputteli laudat täyteen nauloja...

Nyt Mikael rakentaa keittiön, vaatekaapiston, lastenhuoneen ja siinä sivussa käy töissä rakentamassa milloin Pariisiin lääkärinvastaanottoa tai Frankfurtiin hotellin sisustusta. Jos ukki eläisi ja tietäisi mitä hän omalla esimerkillään sai aikaan, hän iloitsisi lapsenlapsensa saavutuksista. Ehkäpä ukki jossain pilvenreunalla kurkkii Mikaelin aikaansaannoksia.

En nyt puutu tässä sen enempää Saksan politiikkaan, vaikka yhden asian mainitsen. Tänään, lauantaina Efrutissa valittiin Saksan vihreille uusi johto. Puolueen johdossa tulee pysymään hyvin vahvasti (82% äänistä) Claudia Roth ja paljon puhuttanut uusi jäsen on turkkilaissyntyinen Cem Özdemir, joka on myös europarlamentikko. http://www.oezdemir.de. Onnittelut molemmille valituille.

Opelin tehdas haluaa valtion apua pysyäkseen pystyssä. GM ja Ford pumppaavat Euroopassa syntyneet voitot omiin loputtomiin kuoppiinsa ja meille jää jäljelle työttömien joukko ja Saksan hallituksen apu! Onko siis olemassa enää Saksan omaa autoteollisuutta??

Nyt lähden alakertaan. Tänään on ensimmäinen päivä kohti talvea; takkaan laitetaan tuli. Juomme kreikkalaista valkoviiniää ja kuuntelemme suomalaisia sydänveren pysäyttäviä kaipauslauluja, joiden tahdissa mieheni Pohjanhovin tanssilattialla saksalaisella jämäkkyydellä yritti tanssia. - ei, hän ei tanssi, hän pakenee, kun solisti kaivaa mikrofoninsa ja joku suomalaisnainen lähestyy lievässä sivuluisussa katse kiinnitettynä näennäisesti rentoilevan oloiseen mieheeni. Tosiasiassa hän väistää taidokkaasti kiinniliimautuneen naishenkilön ja lausahtaa tärkeimmän suomilauseensa: "en puhu suomea, en osaa tanssia". Kotona, silityksen lomassa hän silloin tällöin jopa tempaa minut mukaansa tangon tahtiin. Lähden siis alakertaan katsomaan joko silitys on loppunut...

Ai niin, miksi pullanpaistoa: unohdin, että olen juuri paistamassa pullaa. Entä kalankasvatuslaitos???Teen töitä kalankasvatuslaitoksella, joka valmistaa ainutlaatuisia ympäristöystävällisiä suljettuja kalankasvatuslaitoksia. Siitä myöhemmin lisää.