Onko Suomessa lavuaareja ja sisävessoja???

Tätä kysyi vuokraemäntäni. Luulin hänen vitsailevan. "onko Suomessa lavuaareja?" "Onko teillä vessoja?". - millä vuosituhannella me oikein elämme, mietin itsekseni. Hän otti minua kädestä kiinni ja vei kylpyhuoneeseen, jonka lavuaareja (meillä oli silloisessa asunnossamme 2 lavuaaria) ja hanoja hän hyvin ylpeästi esitteli. Kertoi kuinka ne pitää pestä, etteivät vain naarmuunnu. Naureskelin vielä siinä vaiheessa. Luulin hänen vitsailevan. Myöhemmin tajusin, ettei kyse ollut pilasta vaan yksinkertaisesti tietämättömyydestä.

Voihan se olla, että kaukaisessa skandinavian maassa ihmiset asuvat vielä teltoissa ja vaeltavat pitkin Suomen aroja porojen perässä. Eihän meillä ole kuin muutama hassu ihminen neliökilometrillä, parisataa kilometriä moottoritietä eikä yhtään kaupunkia, jossa olisi yli miljoona asukasta! Eikä uutiskynnyksen yli pääse kuin suomalaiset karhunkaatajat, joita tilataan Saksaan ampumaan yksi karhuparka, joka on eksynyt Itävallan rajan yli tai aggressiiviset suomalaiset nuoret miehet, jotka ampuvat koulussa luokkatovereitaan. (ja Nokian kännykkääkin kuvitellaan japanilaiseksi tuotteeksi!!!) Mitä muuta voisi edellyttää saksalaisen naisen tietävän Suomesta! LAVUAAREJA SUOMESSA! Sanoin, että olen muutamissa taloissa nähnyt sellaisia..

Me Suomessa kuvittelemme, että kaikki tuntevat Alvar Aallon, vaikka hänestä voikin lukea jokaisesta arkkitehtuuria käsittelevästä kirjasta. Marimekko, meidän kansallinen ylpeytemme on lähes tuntematon käsite täällä. Yksi Düsseldorfin tullissa työskentelevä nainen tunnisti kultaisen kaulakoruni Lapponian koruksi (tosin koru oli rovaniemeläisen koruntekijän valmistama), ja silloin tuntui hyvältä, että edes joku tuote yhdistetään Suomeen. Nokian kännykkää pitivät monet japanilaisena, kunnes Nokia pisti lähes 3000 ihmistä (vakituiset ja ns. lainatyöntekijät) työttömäksi ja toi samalla Suomen Saksankin kartalle. Ensimmäisen kerran häpesin olla suomalainen.

Me olemme yhä pieni ja kaukainen maa näin keski-eurooppalaisesta kulmasta katsottuna. Suomeen matkustavat ne, jotka ovat naimisissa suomalaisten kanssa, käyvät päivän työmatkalla Nokian tai paperifirmojen laskuun, kaipaavat "erämaata" ilman, että pitää lentää Kanadaan asti (mutta nekin tahtovat pysähtyä Ruotsin metsiin) ja sitten on vielä joku käsittämätön pieni ryhmä ihmisiä, jotka haluavat oppia Suomenkielen ja tutustua suomalaisiin ilman minkäänlaisia siteitä Suomeen. Niitäkin on, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Saksalaiset eivät uskalla olla ylpeitä saksalaisuudestaan. Toisen maailmansodan historian tapahtumat painavat yhä vielä tätäkin sukupolvea. Kun saksalainen poliitikko sanoo olevansa ylpeä saksalaisuudesta, seuraavan päivän lehdissä hänen poliittinen uransa kyseenalaistetaan. Kun suomalainen sanoo olevansa ylpeä suomalaisuudesta, vain suomalainen voi ymmärtää sen. Muut eurooppalaiset eivät tiedä mitä ylpeilyn aihetta on pienessä, kituliaassa, kylmässä pohjoisen maassa, johon eivät edes pakolaiset halua vapaaehtoisesti!

Suomalaiseksi syntymisessä on yksi hyvä syy: ei tarvitse opetella jälkijäteen tätä euroopan vaikeimmaksi mainittua kieltä.

"kaksi kieltä merkitsee kahta kotimaata", sanoi presidentti Tarjo Halonen Hampurissa suomalaisella merimieskirkolla. 15.000 Saksassa elävää suomalaista puhuu vähintään kahta tai kolmea kieltä. Suomalaiset ovat hajallaan ympäri Saksaa eikä minnekään ole muodostunut ns. Pikkuhelsinkejä tai new-Rovaniemi-nimisiä paikkoja. Poroa tai kalakukkoa on turha lähteä etsimään markkinoilta tai toreilta. Me olemme ylpeitä suomalaisuudestamme, mutta emme välttämättä hakeudu joka käänteessä toisten suomalaisten pariin. Kaksi tai kolme kertaa vuodessa riittää. Silloin kokoonnutaan joulumyyjäisiin suomalaisille kielikouluille ympäri Saksaa, tai juhlitaan yötöntä yötä pimenevässä yössä Rheinin tai Neckarin varrella tai kohotetaan simalasit ja Kölsch suomalais-saksalaisen vapun kunniaksi. Me olemme opetelleet kielen, luoneet sosiaalisen verkoston ja sopeutuneet joukkoon. Kielikouluissa suomalaislapset saavat lisäopetusta niin suomalaisen kulttuurin kuin kielenkin osalta. Kahden maan tavat ja kulttuuri yhdistyvät kitkattomasti yhteen. Sytytämme 6.12 Nikolaoksen päivänä itsenäisyytemme kunniaksi kynttilät ikkunalle ja samalla lapset puhdistavat kenkänsä laittaakseen ne aamulla oven eteen, että pyhä Nikolaus pistäisi pienet lahjat puhtaisiin kenkiin.

On hyvä, kun voi elää kahden maan kahta erilaista kulttuuria ja tuntea olevansa kummassakin maassa kuin kotonaan.