Ystävät huomaavat poissaolosi!

" Varo, ettei tuuli vie sinua, Nasu. Moni jäisi kaipaamaan. Metsässä sanottaisiin "mihin pikku Nasu on joutunut?" Asiaa pohdittaisiin.

Totta on, että ystävät huomaavat poissaolon. Ainakin meidän työpaikallamme. Olemme "vain" 5 ihmisen dynaaminen keskusyksikkö, johon kuuluu yksi Vietnamissa istuva herra ja loput sitten Kielissä ja Hannoverissa kalojen ruokinta-aikataulun ja vedenpuhtauden ja tieteellisen työn parissa puuhailevia tohtorismiehiä sekä yksi viitta vaille proffa.

Kun yksi on joukosta poissa, se huomataan. Ei siksi,että työt kasaantuvat yhdelle pöydälle tai tasaisesti kaikille eikä pomo saa teekuppostaan ajoissa. Ei siksi - vaan koska toisen läsnäolo puuttuu iloisena hyvänä huomenena, rentoutena kiireen keskellä, ystävällisenä sanana. Eilen sain työtoveriltani italialaisen panettonen ja jaoimme sen kahvin kanssa. Me syömme joka päivä yhteisen aterian. Aikaisemmin minä tein keittiössämme ruuan, mutta nyt työtoverini kokkaa joka päivä. Eikä pomokaan jätä meitä pulaan vaan tulee auttamaan jos on tarvis. Toisinaan saamme nauttia superhyvää persialaisittain valmistettua riisiä, kun meidän persialainen markkinointijohtajamme kokkaa - ja jättää jälkeensä räjähdyksen keittiössä, mutta mitäs siitä.Jostain on tingittävä, kun saa maailman parasta riisiä ja kanaa.

Muutaman viikon kuluttua vietämme yhteistä jouluateriaa - toimistollamme. Viimeksi se valmistui suomalais-persialais-saksalaisista herkuista, tänä vuonna suomiosuus on kutistunut poroon ja pulliin, mutta herkut ovat silti runsaat. Ateria valmistuu työn ohella. Joskus tuottaa pienoisia ongelmia puhua Dr.Dr.Prof.xxx:n kanssa asiallisesti puhelimessa, kun samalla yritän pyöritellä lihapullia pellille ja kirjoitella kiireessä muistilappuja pitkin keittiön seiniä..

Emme silti kukaan haluaisi luopua yhteisestä ateriasta jouluna - emmekä vuoden jokaisena työpäivänä. Me olemme kuin perhe, joka kokoontuu tiettynä aikana yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan jostain muustakin kuin yksinomaan työstä. Nimenomaan nämä yhteiset ruokailuhetket ovat luoneet yhteisöstämme niin vahvan. Ehkä meillä on ollut myös onnea, kun keittiötä rakastava pomomme piti päänsä ja rakennutti pienen ja toimivan keittiön toimistomme yhteyteen.

Emme ole tyypillinen saksalainen työyhteisö. Olemme usein ihmettelyn kohteena paikallistenkin keskuudessa. Työpaikalla voi jopa viihtyäkin..

hauskaa työpäivää kaikille.