LÖYTÖJÄ NAAPURIN ÄIDIN VAATEKAAPISTA!

Alakerran naapurini, Uschin äiti ja isä lähtivät laivamatkalle 3 päiväksi. Se on oikein hyvää aikaa siivota vanhempien kaappeja ja tehdä löytöjä. Niin anoppinikin teki aikoinaan, kun Oma vielä matkusteli. Nyt lähes 102 vuotiaana hän ei enää jaksa matkustaa kuin makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen- ja senkin kulkupelillä. Oman ollessa lomalla, anoppini puhdisti kaikki keittiön kaappeihin hamstratut sokerit, keksit, jauhot ja muut viimeisen käyttöpäivän 5 vuodella ohittaneet elintarvikkeet roskiin. Ymmärrän hyvin, että sota-ajan lapset ja nuoret ovat tottuneet siihen, ettei kaikkea tarpeellista ole silloin, kun sitä tarvitsee, vaan aina pitää hamstrata ja säilyttää pahan päivän varalle. Saimme aina Omalta keksipaketteja, joiden viimeinen käyttöpäivä oli ohittanut 10 vuoden rajan ja suklaa muuttunut harmaan valkoiseksi. Kiitimme kohteliaasti ja kotimatkalla heitimme paketit roskiin. Oma tarkoitti hyvää, mutta hän ei koskaan muistanut katsoa onko joku tavara jo menettänyt makunsa. Mitä sillä on väliä, kunhan keksejä on kaapissa vierasvarana. Itse hän söi niitä hyvällä ruokahalulla eikä koskaan valittanut vatsakipuja.Ehkä se on hänen pitkän ikänsä salaisuus! Vielä muutama vuosi sitten hän hoiti puutarhaansakin, mutta viime vuonna aivan yllättäen hän ei jaksanut enää nousta tuolista ja siihen päättyi hänen kauppareissut ja puutarhanhoito. Nyt hän istuu pyörätuolissa, pelkää vettä kuin vesikauhuinen koira, mutta käy kampaajalla hoidattamassa seitinohuet hiuksensa kampaukselle. Nainen on aina nainen.

Niin, naapurini vanhemmat ovat lähteneet lomalle jaUschi on päässyt raivaamaan heidän kaapistojaan. Äiti on kuulemma piilottanut korunsa niin hyvin, ettei niitä ole kukaan enää sen jälkeen löytänyt. Eilen oli vaatekaapin vuoro. 3 tunnin siivoamisoperaation jälkeen portailleni oli ilmestynyt suuri säkki arvokasta kamaa. Ei tosin kultakelloja eikä timanttisormuksia vaan nappeja, vetoketjuja, lankarullia, kaikenmaailman pientä tarvetavaraa kasseja varten. Hänen äitinsä on ommellut aikaisemmin paljonkin, ja sen huomaa valikoimasta. Sain upean kokoelman hienoja nappeja, jotka heti pistin lasipurkkeihin, jotta näkisin mitä arvotavaraa minulla on seuraavien projektien varalle. Lisäksi äidillä on ollut sama harrastus kuin minullakin: kaikista vanhoista takeista ja jakuista on revitty rinksukat ja lenkit ja duffelinapit ja tallennettu kauniisti pieniin rasioihin! Mitä aarteita sainkaan. Kultakellot ja kaulakorut jäävät toiselle sijalle tämän arvotavaran seurassa.

Sain aidosta silkistä teetetyn aamuvaatteen ja paksun kylpytakin, joka muuttuu moniksi pikku nallekarhuiksi ja lampaiksi, kunhan pääsen kasseista eroon. Vielä toivoisin jostain vanhaa villahametta. Olen löytänyt ihanan kassinmallin enkä haluaisi leikata hyvää villahamettani - en edes vaikka kaapissani roikkuu 6 villahametta. Rakastan villahameita talvella! Tosin ne kaikki ovat tällä hetkellä liian suuria, mutta elättelen toiveita, että vuoden kuluttua ne taas istuvat päälläni niin kuin ennenkin. Tai sitten niistä tulee uusia laukkuja...

Muutama päivä meni kipuloidessa. En tiedä mistä kivut ilmestyvät ja miksi ne yhtäkkiä katoavat. Johtuvatko ne siitä, että hirviöt sisälläni kasvavat tai liikkuvat tai tyrkkivät muita elimiä syrjään. Ei aavistustakaan. En voinut ommella kahteen päivään. Makasin vain sängyssä. Tietenkin juuri silloin tuli kesä ja helle. Katselin makuuhuoneen ikkunasta sinistä taivasta ja parvekkeen pöydällä makaavaa Friedhelmiä. Se nautti lämmöstä.Tänä aamuna nautimme aamupalan parvekkeella. Päätin ottaa kupin espressoa ja ihanan makean leivoksen, jonka hain aamulla leipomosta. En ollut ehtinyt juoda viimeistä pisaraa espressoani, kun krampit alkoivat jälleen. Samalla tulee sellainen kylmähiki, värisyttää ja viluttaa ja on oksettava olo. Kaivauduin peittojen alle, kun mittari ulkona näytti 23 astetta. Söin yhden Buscopan-vatsatabletin ja pikkuhiljaa oloni helpottui. Ehkä kipu johtui siitä, että olin unohtanut ottaa aamulääkkeeni ennen aamiaista. Syön yhden tabletin Pantoprazolia aamuisin vatsan suojaukseen. Luulen, että sen unohtaminen tuntuu heti, kun olen syönyt jotain. Lupaan ottaa aina aamulääkkeeni, jättää espresson ja makean leivonnaisen ruokavaliostani pois.

Minulla on vielä "vapaata aikaa" 27.9 saakka, mutta jotenkin ajatuksissa pyörii eräänlainen pelko siitä, että aika loppuu kesken. 27.9 ilmoittaudun takaisin maksansiirtolistalle ja sitten odottelu jatkuu. Se on eräänlainen vankila, kun en voi matkustaa minnekään ja elän puhelimessa kiinni. Ei konsertteja, ei teatteria, ei elokuvia. Kaikkialla pitää puhelin sulkea pois päältä. Jos niin tekisin, saattaisin menettää maksani. No, on sitä pahempaakin. Kuuntelen iskelmäradiota konsertin sijasta, osaan kaikki suomalaiset hitit ulkoa, luen paljon ja kannan kirjastosta kasapäin ennennäkemättömiä filmejä. Kaikissa asioissa on myös hyvät puolensa.Lisäksi istun ennemmän kuin ennen pienen läppärini kanssa ja seurustelen "tuntemattomien" ihmisten kanssa. Toissapäivänä löysin iskelmän sivulta erään suomalaisen skotlannissa asuvan naisen. Kun näin hänen kuvansa, minulle tuli sellainen tunne, että tuohon ihmiseen haluaisin tutustua. Lähetin hänelle ystäväkutsun ja hän vastasi tunnin sisällä.Maailma pienenee ja ihmiset muuttuvat läheisimmiksi. Ihmettelen vain, että miksi siitä huolimatta, että olemme tulleet toisiamme vastaan monissakin asioissa, emme vieläkään ole oppineet elämään toistemme kanssa? Joko omat veljet ampuvat tai sitten oman asian kiihkossa ammutaan muita. Voisiko mitenkään olla mahdollista, että antaisimme jokaisen elää omalla tavallaan? Ehkäpä jopa oppia jotain toisen erilaisuudesta.

Joka tapauksessa, tässä asioita pohtiessa olen hiukan näperrellyt itsekseni. Tässäpä näitä laukkusia taas tulee:

Olin ajatellut tätä ensin kosmetiikkalaukuksi, mutta päädyin korulaukkuun. Kaikki pienen pienet palat, tuolistani ylijäänyt tekstikangas, ohut pala harmaata nahkajäljitelmää ja isompi lämpäre ruskeaa nahkajäljitelmää ja vanhasta rikkinäisestä laukusta metallirengas, jolla voin kiinnittää laukun vaikka hotellihuoneen kylppärin seinään tai mökillä naulaan. Aina niitä koukkuja ja nauloja seinissä löytyy.

Annan vanhasta jumppapussista tuli kangaslaukku, josta en enää hevillä luovu. Kirjavuutta siinä on tarpeeksi, jotta sopii kaikkiin vaateparsiini. Leikkasin yläosan kassista irti, se oli jo vähän kulunut ja ruttaantunut, kun olin laittanut pussukkaan nauhakujan. Ompelin vuoren, jossa on tasku lompakolle ja muovinen tasku ostoskärryn Chip-kolikkoa varten ja tietenkin avaimia varten hihna. Kantohihnat tein tavallista pitemmiksi ja laitoin sisäpuolelle vanua niin, että painavampienkin tavaroiden kanssa, kassi ei hankaa olkapäätä.

Tässä näkee tuon avaimenkiinnittimen ja takana muovisen chip-taskun. Minä ainakin unohdan aina chipin autooni ja sitten, kun olen hakemassa ostoskärryä ei kukkarossa ole euroa eikä chippiä, joten päätin laittaa kassiini kotelon sitä varten.

Sain tämän mustan läpinäkyvän kankaan eräältä tuttavaltani parisenkymmentä vuotta sitten. Olin ajatellut tehdä siitä puseron, mutta se päätyi eilen leikkauspöydälläni kassiksi. Vanhoista tylliverhoista, joita Guido inhosi alusta lähtien, koska ne olivat hennon vaaleanvihreät, mitä tästä kuvasta ei valitettavasti näe, tein pienet ruusut kassiin ja ompelin kantohihnojen päälle koristeompeleella samasta kankaasta koristenauhan. Ihana uusi koneeni, sillä saa vaikka mitä hauskaa aikaiseksi.Tämä ei sovi kauppakassiksi. On vähän sellainen hienostelulaukku.

Näistä neliöistä kudon Iidalle uuteen huoneeseen maton. Nici ei vielä tiennyt huoneen väritystä, mutta eiköhän nämä ole sen verran kirjavia, että sopivat miltei mihin väritykseen tahansa. Neliöitä tulee neljä, jotka sitten ompelen yhteen. Voin tietenkin tehdä ison maton ja kutoa 8 neliötä tai vaikka koko olohuoneen maton, jos jaksan ja jos "lapset" huolivat sellaisen räsymaton taloonsa. Kangassuikaleet olen leikannut vanhoista lakanoista. Kaikki ovat siis pesunkestävää puuvillaa. Aikaisemmin tekemäni kylppärin matto on tosi kestävä ja hyvä. Sen voi heittää pesukoneeseen ja kuivuriin eikä se mene miksikään.

Nyt menen ostamaan perunoita. Grillaamme tänään, kun kesä on vihdoinkin suostunut saapumaan meillekin. Guido leikkasi ruohon, minä puhdistin Iidan hiekkalaatikon ja katoin jo pöydän valmiiksi grillikatokseen. Kävimme aamulla teurastamon myymälästä hakemassa ihania lihavartaita ja kalkkuna ja kanafileitä sekä tosi hyvää paikallispossuista tehtyä makkaraa. Lihat tulevat kaikki tästä meidän seudultamme, joten tiedämme ainakin syövämme hyvää lihaa, jota ei ole uudelleenpakattu.

Kaunista ja mukavaa viikonloppua kaikille. Huomenna menemme Guidon kanssa vanhojen autojen ralliin - ajamaan. Guidoa pyydettiin rallin 128 km pituisen reitin tarkastajaksi. Meidän sporttiautomme ei ole vielä päässyt museoautojen rinnalle.

Maanantaina lisää rallista.