Sain suru-uutisen Suomesta, kuuntelin Valamon kansanopiston kuoron kirkkolauluja, jotka rauhoittivat suruani. . Elämä on lähtemistä ja jäämistä. Kun lähteminen osuu kohdalle, se kouristaa ensin. Sitten mieleen palaavat muistot lapsuudesta. Kesäiset retket, hiekkarannan lämpö, yhteiset leikit ja kilpailut serkusten kanssa. Ja yhä vahvemmaksi tulee tunne, että me olemme seuraava "viimeinen" sukupolvi. Lenkki ei kuitenkaan lopu meihin, se jatkuu. Aina tulee uusia pieniäjalkoja jotka juoksevat samoja hiekkarantoja pitkin, leikkivät uusien serkkujen kanssa ja nauttivat elämästä huolettomina ja murheista vapaina.
"Saata, oi Kristus, sinun palvelijaisi sielu lepoon pyhien joukkoon. Missä ei ole kipua, ei surua, eikä huokauksia,vaan on loppumaton elämä. "
Isoäidin opettamat käsityöt ovat saaneet minut innostumaan ja haalin kaikki käyttökelpoiset vanhat kankaat. Kaiken voi käyttää uudelleen. Mukana Frieda - kissa, ja 4 lastenlasta.
3 kommenttia:
Otan osaa, otan osaa suruusi.
Tintti, osanottoni suruusi.
Muistan erään hienon retkemme Saimaan rannalle. Te tytöt roikuitte männyn oksilla.
Halaus Sinulle.
kiitos Anna ja Anjuusa. Suru ja menetys tuo aina mieleen muistoja menneisyydestä ja eletyistä hetkistä.Suru on herkkää kuin hämähäkin seitti aamu-usvaisissa puissa ja se yhdistää menneisyyden nykyisyyteen. On vainsellainen tunne, ettei tämä kuolema tullut oikealla hetkellä. Oli niin paljon keskeneräisiä asioita, niin paljon suunnitelmia tulevaisuudelle, ettei kuolemaa olisi vielä tarvittu.
Lähetä kommentti