lauantai 13. elokuuta 2011

MUISTOJA PUUMALASTA

Laiskanoloinen lauantai. Tyypillinen viikonlopun sää (tihkusadetta koko päivän) eikä mitään erikoista tekemistä.En ole oikein jaksanut keskittyä mihinkään tärkeään, kun ajatukset pyörivät vain setäni kuolemassa.Löysin Savon Sanomista Matti Vapalahden muistokirjoituksen enkä mitenkään jaksa käsittää sitä, ettei Mattia enää ole täällä meidän keskuudessamme - meidän elävien keskellä. Matti oli minulle kuin isä. Ja Marja, isäni sisko, on minulle toinen äiti. Asuin heidän kanssaan vuoden Amerikassa ja se vuosi muokkasi minua enemmän kuin mitkään sitä seuranneista vuosista. Sain neuvoja ja ohjausta ja tukea, samalla tavalla kuin heidän omat lapsensakin. Oli ihanaa olla ihan normaalin perheen jäsen. "Normaalin" siksi, että perheessä oli isä, jota olin omalla tavallani kaivannut, vaikka omassa perheessäni äiti oli niin kantava voima, ettei siinä aina yhden isän puuttuminen pahemmin häirinnyt. Matti ja Marja antoivat minulle perheen ja olen ikuisesti kiitollinen heidän tuestaan. Kun menin ensimmäisen kerran naimisiin, sain Marjalta neuvoja ja hän ompeli minulle hääpuvun. He olivat "vanhempien" paikalla, kun menin toisen kerran naimisiin ja Matti toimi kruununkantajana. Vaikka heillä on ollut omat lapsensa ja lapsenlapsensa, heillä on aina riittänyt aikaa ja huomiota myös minulle, jopa nyt aikuisiällä. Marja on samalla tavalla kuin mummi aikoinaan, koonnut pesueensa siipiensä suojaan.

On ollut vaikea siirtää ajatuksia arkipäiväisiin asioihin. Olemme katsoneet valokuvia kesäpäivistä Puumalassa, kun Matti kuori perunoita kesäkeittössä, vei Guidon ensimmäisen kerran savusaunaan,kun parikymmentä häävierasta täytti kesäpaikan pihapiirin ja Matti teki vyöruusudiagnoosin apelleni keskellä suomalaista mäntymetsää. Appeni ei tahtonut vielä uskoa, että hänellä on vyöruusu ja Matti kutsui poikansa Ollin paikalle, joka totesi välittömästi: "selvä vyöruusu". Pakko oli Andrénkin uskoa, kun kaksi lääkäriä tekivät saman diagnoosin. Matti otti hoitaakseen myös äitini halvaantuessa yhteistyön Lappeenrannan sairaalan kanssa. Meidän ei tarvinnut huolehtia mistään, kun Matti piti yhteyttä lääkäreihin ja selvitti meille tyttärille selvällä kielellä mitä äidille on tapahtunut ja miten tilanteessa edetään. Olemme aina kääntyneet Matin puoleen, kun sairaudet ovat yllättäneet ja olemme tarvinneet selkokielistä käännöstä lääketieteen termeihin.

Matti opetti minua soutamaan verkkoja, kun aamuvarhaisella lähdimme laskemaan verkkoja ja illalla nostettiin saalis. Matti organisoi Puumalan olympialaiset ja kertoi tarinoita isosta hirmusta, joka asui eräässä saaressa. Joskus soudimme sinne eväiden kanssa. Ollin myyräperhe asui jollain viereisellä saarella. Niiden elämää seurasimme monena kesänä Ollin tarinoissa.Matti ja Marja kokosivat aina koko serkussarjan Puumalaan ja tuntui kuin olisimme olleet yhtä samaa perhettä. Minulle Puumalasta tuli eräänlainen kesän kohokohta. Vielä aikuisenakin tuntui siltä, että kesä alkoi vasta sitten, kun olin saanut käydä Puumalassa. Puumala tulee aina säilymään kohokohtana - ei pelkästään kesällä, vaan elämässäni eräänlaisena suuntaa antavana ja kokoavana voimana ja Matti tulee aina elämään Puumalassa, kaikkialla missä kukin meistä liikkuu. Puumalaa ei ole ilman Mattia ja Marjaa.

------------------

Tänään hiukan sateisena ja apeana päivänä lähdimme Kölniin etsimään aivan uusia kulmia ja nurkkia. Köln on muutakin kuin Hoherstrasse ja DOM. Kölnissä on paljon pieniä kortteleita, joissa tuntuu olevan milloin Milanon muotikaduilla, Istanbulin hälisevissä pikkukahviloissa, joissa miehet istuvat polttelemassa vesipiippua ja naiset kulkevat mustiin kaapuihin kääriytyneinä eikä missään kuule sanaakaan saksaa. Kölnissä on myös kaupunginosia, jotka pursuavat Art Nouveau - tyylin taloja, korkeita huoneita, upeita koristeita ja käsityötaidon loistoa. On hyvä eksyä pois pääkaduilta ja löytää sitä oikeaa Kölniä turistivirran ulkopuolelta. Se tekee hyvää myös meille miltei kölniläisille. Poikkeamme Kölniin vain tehdäksemme pikaisesti ostokset, käymme juomassa kupin espressoa italialaisessa kahvilassa ja palaamme takaisin kotiin, mutta harvoin lähdemme tutkimaan sivukatuja, joilta löytyy vielä aitoja kölniläisiä pikkukahviloita ja sitä integroitunutta kansainvälisyyttä, joka tekee Kölnistä yhtä aikaa kansainvälisen ja kuitenkin pikkukaupunkimaisen tutun ja arkisen paikan.


                                Agness-viertel Kölnissä
                            Seinäkoristeet kuten Rigassa talojen seinissä ja ovien yläpuolella.
                                            Loistavia vanhoja koristeellisia puuovia näkee yhä monessa talossa


Ja tuttujakin tapaa Kölnissä!

                                         


Ei kommentteja: