KESÄ, KESÄ, KESÄ!!!

Kaikkea ei ole vielä menetetty. Aurinko nousi tänä aamuna niin, että sen näki. Mikä ihanuus, mikä onni, mikä autuus. Makuuhuoneen ikkuna avautuu puutarhaan. Merkillinen näky kohtasi minut, kun vedin verhot parvekkeen oven edestä syrjään; Sininen taivas, joka hohti aavistuksen verran jo loppukesäistä sinisen hiipuvaa väriä, mutta muistutti vielä kesästä, joka ei ole ohi. Mittarikin kipusi lähes hellelukemiin. Kaivoin kaapista kesämekon. Kesämekon. Ohuen, hihattoman, liehuvahelmaisen uuden mekkoni. Uskaltauduin pihamaalle ilman takkia enkä palellut. Te, jotka hikoilette siellä pohjolan helteissä, ette varmaan edes muista miltä tuntuu, kun koko kesän mittari valuu alamittoihin ja sellaiset lempeät "normaalin kehon lämpötilat" ovat siirtyneet pakasteen puolelle.

Sininen taivas Bechenin kylän yllä kello 20.15, lämpötilan näyttäessä 22 astetta Celciusta.

Jopa puppy halusi ulos haistelemaan raitista ilmaa, tuoreita kukkia ja ihailemaan vihreyttä edes parvekkeella ainaisen olohuoneessa istumisen jälkeen. Ilmatieteenlaitoksen meteorologit lohduttivat, että Suomessa oleva korkeapaine ei saavu tänne vaan keskiviikosta lähtien meille tyypillinen sadesää jatkuu, vaikka lämpötila pysyykin korkealla - edes se lohduttaa.

teetätimme viime jouluna puutarhaan tuon mäntytuolin, jonka eräs metsuri yhdellä moottorisahanvetäisyllä tekaisi ja maksoimme siitä 15 euroa. Se ei ole istumista varten, mutta siihen mahtuu hyvin kukkaruukku. Vanha punainen emalikannu on muisto lapsuudesta. Kansi on kadonnut jonnekin muuttojen yhteydessä, mutta kannu tuo mieleen monet retkikahvit äidin ja mummin kanssa kevätmetsissä. Ja tuo talo muistuttaa minua mummonmökistä, joka odottaa minua jossain suomalaisessa metsässä.

Vilkuilen ikkunasta ulos, ettei sininen taivas vain olisi kadonnut. Taidamme syödä huomenna aamupalan parvekkeella. Huomenna on sairaalapäivä ja Guido otti vapaata ollakseen "ymmärtävänä ja kääntävänä" osapuolena. Tarkoittaa sitä, että lääkärikieli on joskus niin monimutkaista, ettei minun normaali saksankieleni kata kaiken tajuamiseen. Guido on ruvennut harrastamaan lääketiedettä ja aikoo saada päästötutkinnon valmiiksi ensi viikolla.Hänen lääketieteen sanavarastonsa on tässä sairauden edetessä kasvanut niin, että hän pysyy jo kärryillä, kun kaksi lääkäriä keskutelee keskenään hieroglyyfikieltä.Huomenna vietämme siis päivän sairaalassa keskustellen lääkäreiden kanssa siitä missä kohtaa listaa nyt olen ja olenko jo muuttunut keltaiseksi vai vihreäksi. Löysin suomalaisen elinsiirtopotilaiden forumin, jonne rekisteröitymisen jälkeen voin ottaa osaa keskusteluun. Nähtävästi vain rekisteröityminen vie aikansa sillä olen odottanut jo kaksi päivää vastausta. Joku muukin valitti sivulla sitä, että rekisteröityminen kestää ja kestää. Olen löytänyt kuitenkin ihmisiä, joilla on sama "ongelma" kuin minulla eli maksansiirto jossain hamassa tulevaisuudessa. On kuulemma normaalia kokea pelkoa, epävarmuutta ja depressiota. Itkukohtauksetkin kuuluvat kuvaan. Omituista. Minä kun luulin, että elinsiirto on ihan piece of cake eli helppo nakki, kun lääkärit Essenin Uniklinikalla sanoivat, että he tekevät joka toinen päivä maksansiirtoja, joskus jopa kaksi per päivä. Ehkä kaikki eivät kuitenkaan selviä hengissä siitä rytäkästä. Saattaa olla, että jälkeenpäin ilmenee pieniä sivuvaikutuksia, kuten munuaisten toiminnan loppumista tai erityyppisiä syöpäsairauksia etenkin ihosyöpää...Kun siis selviän maksansiirrosta kuolen syöpään. Ei kannata surra etukäteen. On parasta ottaa päivä kerrallaan ja ajatella aina positiivisesti. Nyt se on ainakin mahdollista, kun kaikki toimii hyvin.Positiivinen ajattelu ja ystävien henkinen tuki auttavat.Olen kiitollinen kaikille, jotka lähettävät minulle lämpimiä ajatuksia. Olen aivan varma, että ne auttavat.